sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Stage Tango (La Cumparsita)


Lieronoloinen mieheksi, mutta tanssia se/he osaa. :)


perjantai 25. helmikuuta 2011

004. Tango (suom.)



Tangon historia on peräisin 1900 luvun alun Argentiinasta, josta oikeastaan kaikki tanssittavan tangon muodot ovat saaneet alkunsa. Tunnetuin alkuperäismuoto on nimeltään Argentiinalainen Tango, siitä myöhemmin kehitettiin rytmipainotteinen Kansainvälinen Tango ja josta ”vakioitiin” tanssiurheilusta tuttu Tango. Suomalaiset kehittivät näistä sitten omansa, melankolisen melodisen Suomalaisen Tangon.

Tangon tulo Suomeen on dokumentoitu tarkasti. Ensimmäisen kerran sitä esittivät julkisesti Toivo Niskanen ja Elsa Nyström 2.11.1913 kello 14 Apollo-teatterissa Helsingissä. Tangoa tanssittiin Suomessa aluksi samaan tapaan kuin muualla Euroopassa, mutta 1930-luvulla tanssin-opettaja Inkeri Kare lanseerasi idean tanssia tangoa foksin askelilla, ja tämä tapa vakiintui. Veikko Niemelän mukaan Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa tangoa on tanssittu näin.

Tangomusiikista kehittyi Suomessa omaperäinen versio, jota on osuvasti luonnehdittu yhdistelmäksi alkuperäistä tangoa, slaavilaista melankoliaa ja saksalaista marssimusiikkia.

Tango on ollut Suomen kansan rakkain tanssi pitkään. 40-60 ja vielä 70 -luvuilla kaikki hitaat kappaleet tanssittiin samalla askelluksella. Musiikkilajista riippumatta tango oli myös yleisnimitys kaikille “laahustusmusiikkitansseille”. Tangoa osasivat kaikki tanssia. Kun tanssi vielä oli melko hidasta, askeleet yksinkertaiset ja jumputtava rytmi oli epävarmallekin tanssijalle selkeä, tangosta tuli ihanteellinen tanssi aloittelijoille. 



Tango on tanssina hyvin monimuotoinen, suljettu tanssi. Suomalaisen Tangon askelrytmitys muistuttaa Foksia, mutta on liikeololtaan aivan erilainen, loivaliikkeinen ja sulava. Perusaskelten rytmitys on hidas-hidas-nopea-nopea. Tyypillistä tangolle ovat pysähdykset ja taivutukset, jopa vauhdikas eteneminen kuvioineen ja käännöksineen, kaunis pehmeä liikunta ja musiikin tulkinta.


Tänä päivänä tangoa opetetaan liikkumaan hyvin matalalla, ja pitkin, liukuvin askelin. Matalalla tanssimisella saadaan aikaan pitkiä näyttäviä askelia, mutta hinta on kova, jos koko ajan ollaan polvet koukussa, pahimmillaan polvien nivelet joutuvat kovalle rasitukselle ja reisilihakset väsyvät. Tangon (kuten muidenkin tanssien) pitäisi olla kevyttä, miellyttävää tanssia, sellaista tanssia, jota voi lavoilla tanssia väsymättä vaikka kuinka kauan. Tangoa tanssitaan myös usein ohimot (päät) vastakkain. Kesähelteillä tuo tyyli on hiukan hikistä  :)


Aina silloin tällöin näkyy myös taivutuksia, syvimmissä naisen hiukset jopa hipoo parkettia. Joskus tulee törmäyksiä, kun taivuttelijat eivät aina huomioi missä ja milloin he niitä suorittavat. Vastuu ei siis aina ole vain takanatulevalla, vaikka parketilla pätee sama sääntö kuin mäkilaskussakin, takaatuleva väistää.

Tango, muuttuessaan monimuotoisemmaksi, on menettänyt pääroolinsa tanssilavojen helppona sisäänheittotanssina. Nykyään moni mieltää tangon vaikeaksi tanssiksi.
Wikipedia ja google



Reed more in english: Finnish tango / wikipedia

Tanssikurssia saksalaisittain vuonna 1965:

Päivitetty joulukuussa 2013
 

maanantai 21. helmikuuta 2011

003. bugg



Suomessa swing tanssit ovat yleistyneet ja yksi niistä on Bugg Ruotsista, takuuvarma lavasuosikki. Bugg on ruotsalaisten 1980- luvulla kehittämä tanssi, jonka juuret löytyvät kaukaa 1920-luvulta. Swingmusiikin kehittyminen ja sen eri muodot synnyttivät lukuisia erilaisia tansseja, joita tanssittiin avoimessa tanssiotteessa (“Jenkkitanssit”). Ruotsalaiset ottivat tanssityyleistä omakseen swingmusiikin askelluksen, jossa jokaista tahdin perusiskua kohden otetaan yksi askel (1234). Musiikkina on sekä swingpohjaista musiikkia että erilaisia beat-rytmejä, joiden tempo on askellukseen soveltuva

Videolla näkyy, kuinka tositosi helpot nuo perusaskeleet ovat!  :)
Musiikki on tyypillistä buggmusiikkia.

Suomessa swing tanssit ovat yleistyneet ja yksi niistä on Bugg Ruotsista, takuuvarma lavasuosikki. Bugg on ruotsalaisten 1980- luvulla kehittämä tanssi, jonka juuret löytyvät kaukaa 1920-luvulta. Swingmusiikin kehittyminen ja sen eri muodot synnyttivät lukuisia erilaisia tansseja, joita tanssittiin avoimessa tanssiotteessa (“Jenkkitanssit”). Ruotsalaiset ottivat tanssityyleistä omakseen swingmusiikin askelluksen, jossa jokaista tahdin perusiskua kohden otetaan yksi askel (1234). Musiikkina on sekä swingpohjaista musiikkia että erilaisia beat-rytmejä, joiden tempo on askellukseen soveltuva


Buggista on tulossa pikkuhiljaa myös kansain-välinen tanssi. Kotimaassaan Ruotsissa tanssi on erittäin suosittu, jossa se kehittyy jatkuvasti ja eritoten 2000-luvulla on otettu lisää vaikutteita muista swing-tansseista .

Mutta sen suosio on kasvanut viime aikoina myös suomalaisilla tanssilavoilla, ehkä myös helpon perusaskelensa takia, jossa mies voi astella melkein miten tahansa.



Toinen buggin suosion syy on sen sopiminen monenlaiseen musiikkiin, mm. Ruotsin Abbasta Amerikan cantri musiikkiin, ja tietenkin meidän ikiomaan humppaan.  Vikingarna (mm: http://www.youtube.com/watch?v=_NW-5nciW9o) oli hyvä bändi Ruotsissa, ja meillä Charles Blogman soitti buggmusaa.


Buggia opetetaan ja tanssitaan monella eri tyylillä. Suomessa bugg on muuttumassa perinteisestä pyörivästä muodosta Ruotsissa tanssittavaan linja-buggiin. Bugg on liikkuva tanssi, jossa ei ole tanssisuuntia ja siihen kuuluvat sekä miehen että naisen monet pyörähdykset ja kädenalikuviot, jotka ovat samanlaisia kuin jivessä ja fuskussa. Tanssin salaisuus onkin viennissä ja seuraamisessa ja se voi olla sekä menevää ja iloista että tunteikasta ja aistillista..

Videolla nainen tanssii miehen ympäri ja samalla liikutaan eteenpäin.
Musiikki taitaa olla jotain ruotsalaista pelimannibuggmusaa.. :))).

perjantai 18. helmikuuta 2011

Riccardo & Yulia - Hello Baby



Heips
Perjantai ja Show Dancen aika.
Ne tanssii ken osaa, pätee tässä täysin. :).
Yulia on aivan mahdoton liikkeissään ja
Riccardo, kuin syntynyt tanssikengät jalassa.
Ilmiselvästi ilmassa on flirttiä ja sexuaalisuutta .... :)



.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...