Esitykset Baltic Circle -festivaalilla (Helsingissä) vain TI 11.11. ja KE 12.11. (Mediakeskus Lume , Hämeentie 135 C )
WAR-esityksen koreografisena materiaalina ovat polynesialaiset tanssit,
kuten Hako – yksi Rapa Nuin kuuluisista sotatansseista, joita
rekonstruoitiin ja kehitettiin Pääsiäissaarilla 1980- ja 90-luvuilla.
Turismin vaikutuksille alttiissa ympäristössä nämä ”perinteiset” tanssit
toimivat sekä identiteetin rakentamisen välineenä että
selviytymisstrategiana.
WAR-esityksessä taiteen jakoa nykytaiteen ja
perinteisen taiteen välille käsitellään kolonialismin jatkumona. Amanda Piña ja Daniel Zimmermann
käyttävät Rapa Nuin repertuaaria siirtääkseen sodan aihion globaalille
tasolle. WAR on tanssillinen manifesti taiteen etenevästä
homogenisaatiosta sekä maailmasta, joka edustaa sorrettuja, muuttuneita
tai kadotettuja näkökulmia. ”Post-eksoottisella” lähestymistavalla
luodaan yhteys aggressiivisen laajentumispolitiikan ja sitä
mahdollisesti vastustavan kehon välille.
Odissi on tanssityyli, jota pidetään yhtenä Intian vanhimmista klassisista tanssityyleistä. Odissia tanssitaan Orissan osavaltiossa, Intian itärannikolla. Tyyli rekonstruoitiin uudelleen suhteellisen äskettäin muun muassa temppeleistä löytyneistä Odissin asentoja kuvaavista kivipatsaista sekä vanhoista Natya Shastra -veda-kirjan kuvauksista, jotka koskivat tanssin kulkua.
Odissi-esitykset olivat 1960-luvulla vain 10–15 minuutin katkelmia kokonaisista tansseista, kun nykyään tyyli on jo yhtenäinen ja hienostuneimpia klassisen intialaisen tanssin lajeja.
Odissia pidetään tyyliltään Dasi Attamin ja Kuchipudin
sivuversona. Suuria erojakin löytyy, sillä Odississa käytetään
esimerkiksi pohjoisintialaista musiikkia, kun taas Dasi Attamissa ja
Kuchipudi-tanssissa käytössä on karnaattinen eli eteläintialainen
musiikki. Odissin liikkeet ovat näyttäviä, ja mudrilla on merkittävä
osuutensa tanssissa.
Odisi in english: Music of India
Katso myös haddockin blogi encouter with a super star
Häneltä sain idean tähän intialaiseen tanssiin.
----------------------------
Intialainen tanssi on yleisnimitys kaikille Intian niemimaalla, nykyisen Intian alueella, harjoitetuille tanssimuodoille. Se pohjautuu vuosituhantisiin perinteisiin ja jakautuu lukuisiin eri tyylilajeihin, joista osa on niin sanottuja klassisia eli taidetansseja ja osa kansantansseja. Intialaisille tanssityyleille ominaisia ovat muun muassa kurinalaisuus, monimutkaiset säännöt ja rytmiikka, jotka liittyvät läheisesti intialaisen musiikin muotoihin. Intialainen tanssi on tyypillisesti myös tarinoita kertovaa tanssitaidetta, jossa erilaisilla ilmeillä ja käsieleillä, mudrilla, ilmaistaan muun muassa tarinoita hindulaisista jumalista.
Intian niemimaan lukuisat kansat ja heimot ovat kukin kehittäneet omia kansantanssin tyylilajeja, jotka vaihtelevat jopa kylästä toiseen. Tanssit voidaan jaotella esimerkiksi käyttötarkoituksen mukaan. Intiassa esiintyy esimerkiksi useita erilaisia heimotansseja, sadonkorjuutansseja, parantavia tansseja, jopa eri ammattikuntien omia tansseja, esimerkiksi maitomiesten tanssit, nahkatyöläisten tanssit ja pesijöiden tanssit. On myös karjankasvattajien ja kalastajien omia tansseja, tai esimerkiksi sotaisia pääkallonmetsästystansseja, lukuisista uskonnollisista tansseista puhumattakaan. Jotkut tansseista ovat tanssiteatteria, kuten esimerkiksi Karnatakassa esiintyvä Yakshagana. Rajasthanin Mustalaisilla on oma mustalaistanssiperinteensä, joka on yhteydessä perinteisiin muusikon ja tanssijan sekä käärmeenlumoojan ammatteihin.
Yksi Perun suosituimmista alkuperäiskansojen tansseista on Huaylash, joka on peräisin antiikin ajoilta. Huaylash
on hyvin tyypillinen tanssi ylängöllä, jossa tanssijat matkivat
kylvöajan liikkeitä. Alussa se oli miesten tanssi, nyt tätä tanssitaan koko maassa. Tärkein ominaisuus
tässä tanssissa on näyttää luovaa energiaa.
Gumboot Dancen (saapastanssin) juuret ovat Etelä-Afrikan kultakaivoksissa. Siellä
työntekijät käyttivät Wellington-saappaita suojellakseen kaivosveden
tarttumiselta jalkoihin. Kaivostyöläiset kehittivät keinoja viestintään
“läpsimimällä saappaitaan.” Tästä syntyi Gumboot Dance.
Haka on maorien perinteinen tanssi. Toisin kuin usein luullaan, haka ei ole vain sotatanssi ja sitä eivät esitä vain miehet. Hakan voivat esittää myös naiset tai lapset. Se voidaan esittää esimerkiksi tervetulotoivotuksena tai viihdytykseen juhlissa. Esitykseen kuuluu tanssin lisäksi ilmeet ja ääntely.
Erilaisia hakoja on paljon mutta tunnetuimmat niistä ovat whakatu
waewae, tutu ngarahu ja peruperu joista jälkimmäinen on sotatanssi. Se
esitettiin ennen taistelua vihollisen pelottamiseksi, tanssiin
liittyivät äärimmäiset ilmeet kuten kielen ulos työntäminen,
irvistäminen ja aseiden heiluttelu. Tutu ngarahu ja whakatu waewae
esitetään ilman aseistusta, niissä tanssijalla on vapaus päättää
liikkeistään kun taas peruperussa jokaisen tanssijan liikkeiden pitää
olla yhteneviä.
Tunnetuin haka on Uuden Seelannin rugby union -joukkueen All Blacksin esittämä haka Ka Mate. All Blacks on Uuden-Seelannin kansallinen Rugby union -joukkue. Rugby unionia pidetään Uuden-Seelannin kansallisurheilulajina.
Uuden-Seelannin joukkue esittää perinteisesti haka-tanssin ennen jokaista ottelua.
Maori posture dance that involves the entire body in vigorous rhythmic movements. It is accompanied by a chant and, in some cases, by fierce facial expressions meant to intimidate, such as bulging eyes and the sticking out of the tongue. Though often associated with the traditional battle preparations of male warriors, haka may be performed by both men and women...
Marinera on paritanssi, joka on suosittua erityisesti Perun rannikolla. Tanssissa mies ja nainen kiertävät toisiaan ja yrittävät hurmata ja kiusoitella toisiaan vauhdikkaan musiikin säestämänä.
Esiintymistilanteissa ja kilpailuissa miehellä on yleensä kädessään leveälierinen olkihattu ja naisella huivi; niiden tanssillinen käyttö on tärkeä osa marineraa. Tanssin leimallisia askeleita ovat rytmikkäät, nopeat polut (zapateo). Nainen tanssii yleensä avojaloin. Myös mies voi olla avojaloin. Värikkäät asut ja huolitellut kampaukset kuuluvat tanssiin.
Seuratanssina, esimerkiksi katukarnevaleissa, tanssittavassa marinerassa molemmilla tanssijoilla on rekvisiittanaan yleensä huivi.
Pohjoinen marinera, marinera norteña, on yksi, kenties yleisin marineran laji.
Trujillossa Perussa pidetään tammikuussa kansainvälinen marinera-kilpailu Concurso Nacional de Marinera, joka on kaupungin tärkeimpiä kulttuuritapahtumia. Kilpailussa on sarjoja eri ikäryhmille, ja parit etenevät karsintojen kautta finaaliin. Kilpailuviikon lopulla on kaupungin keskustassa suuri tanssijoiden ja soittajien paraati.
(Voi olla, että videoesitysvalikoimassani on suuriakin
puutteita. Tämä kiinalainen tanssi on kokonaisuudessaan niin
suurta, että lajista tietämättömänä toivon noukkineeni valikoimasta edes viitteelliset tanssinäytteet.)
走了几步，取决于所有考察团。
Kiinalaiseen perinnetanssiin liittyy koko joukko väärinkäsityksiä. Monet matkailijat tuntuvat elävän siinä luulossa, että kaduilla tanssahtelevat vanhukset viuhkoineen edustavat tyypillistä perinteistä kansantanssia. Todellisuudessa iäkkäät ihmiset tekevät kaduilla vain yksinkertaisia voimisteluharjoituksia.
Kaiken kaikkiaan vähemmistö- ja perinnetansseja on Kiinassa vähintään 50. Jokaisella vähemmistökansalla on vähintään yksi oma tanssinsa, ja kiinalaisen han-valtaväestön lisäksi maassa asuu 55 etnistä vähemmistökansaa. Esimerkiksi dai-kansalla on riikinkukkotanssi, jossa jäljitellään riikinkukon liikkeitä ja pukeudutaan riikinkukon sulkapeitettä muistuttavaan pukuun. Toinen dai-tanssi kuuluu perinteisesti uuteen vuoteen ja siihen liittyvään vedenläikytysjuhlaan. Eli jokaisella vähemmistöllä on useampi tanssi, niitä kaikkia on vaikea kuvailla yhteisesti.
Tanssit eroavat paljon sen mukaan, miltä alueelta ja miltä ajalta ne ovat peräisin. Joissakin tansseissa käytetään koko kehoa, toisissa silmien ilmeellä on iso merkitys ja joissakin tansseissa keskitytään käsivarsien tai kaulan liikkeisiin. Tanssissa pidätellään energiaa ennemminkin kuin annetaan sen räiskyä vapaasti. Liikkeet ovat iloisissakin perinnetansseissa hallittuja ja melko pieniä verrattuna esimerkiksi länsimaisiin perustansseihin.
Kasvojen ilmeillä on iso merkitys kiinalaisissa perinnetansseissa.
Ilmeet ovat hyvin erilaisia eri alueiden tansseissa. Toisissa tansseissa on iloisia, riemuitsevia ja leikkisiä ilmeitä, joissain muissa ollaan hyvinkin hillittyjä. Ilmeet ovat osa liikkeitä, ja niitäkin pitää harjoitella. Esimerkiksi kun päätä heilautetaan yhteen suuntaan, katse kääntyy vastakkaiseen suuntaan. Samalla kaulan pitää pysyä paikoillaan.
Perinnetansseilla on suuri tehtävä historian säilyttämisessä. Perinteisesti mieskeskeisessä yhteiskunnassa tanssijat ovat olleet naisia. Kun vertailee esimerkiksi Qin- ja Tang-dynastioiden tansseja keskenään, saa käsityksen siitä, miten naiset niihin aikoihin elivät. Ilmeet, eleet, liikkeet ja tanssin kokonaistunnelma heijastelevat oman aikansa yhteiskuntaa.
Qin-dynastian aikaan ihmiset olivat melko köyhiä, eikä naisilla ollut silloin varsinaisesti oikeuksia. Sen ajan tanssissa on mahdollisimman vähän liikettä. Lisäksi tanssijoilla oli hyvin korkeat kaulukset ja korkeat korot, mistä voi päätellä miten kontrolloidussa asemassa he olivat.
Tang-dynastian aikana ihmiset taas elivät yltäkylläisyydessä. Niihin aikoihin tanssista tuli viihdettä, mitä ei ollut tapahtunut köyhempinä aikoina. Mutta Tang-dynastia oli rikasta aikaa, silloin tanssilla haluttiin viihdyttää keisaria ja korkea-arvoisia virkamiehiä. Tang-dynastian aikaiset tanssit ovat iloisia, onnellisia tansseja, joissa on suuria liikkeitä. Tanssin välillä hypeltiin, ja naisten asutkin olivat paljastavampia ja kengät mukavampia ja matalakorkoisempia.
nadaproductions20140730-14354-ji3clh.jpg)
Lisätiedot:
