Vapaa käännös alla olevasta englannin kielisestä tekstistä:
Clogging
on todellinen amerikkalainen tanssi, joka alkoi Appalakeilta ja on nyt
suosiossa kaikkialla Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa.
Appalakeille olivat asettuneet 1700-luvun puolivälissä
Irlantilaisia, Skotlantilaisia, Englantilaisia ja Hollanti-Saksalaisia
uudisasukkaita, joiden kansantanssit kohtasivat ja alkoivat yhdistyä,
jalkatyöskentelyä improvisoiden, ja näin clogging kehittyi niin kuin me
sen tänään tunnemme.
Clogging on tanssi, joka tanssitaan musiikin tahdissa kengänkannoilla rytmittäen.
Clogging is a truly American dance form that began in the
Appalachian Mountains and now enjoys widespread popularity throughout
the (United States and around the world.
As the Appalachians
were settled in the mid 1700's by the Irish, Scottish, English and
Dutch-Germans, the folk dances of each area met and began to combine in
an impromptu foot-tapping style, the beginning of clog dancing as we
know it today. Accompanied by rousing fiddle and bluegrass music,
clogging was a means of personal expression in a land of newfound
freedoms.
Clogging is a dance that is done in time with the music - to the downbeat usually with the heel keeping rhythm.
Rivitanssissa kaikki tanssijat tekevät samat liikkeet, tyypillisesti
asettuen yhteen tai useampiin yhdensuuntaisiin riveihin. Tanssille on
tyypillistä, että sen kuluessa tanssijat kääntyvät 90 tai 180 astetta ja
toistavat samat liikkeet toiseen suuntaan.
The Hully Gully is a type of unstructured line dance
often considered to have originated in the sixties, but is also
mentioned some forty years earlier as a dance common in the black juke joints in the first part of the twentieth century. ...
Lue enempi enganninkielisestä wikipediasta (in english) Hully Gully
Irlantilainen tanssi on nimensä mukaisesti irlantilaista kansantanssia. Kyseistä tanssilajia on tehnyt tunnetuksi Riverdance-ryhmä, joka teki läpimurron vuonna 1994 Eurovision laulukilpailun väliaikanumerollaan.
Irlantilaisen tanssin erikoisuuksia on äärimmäisen täsmällinen jalkatyö sekä ehkä näkyvimpänä elementtinä suora, liikkumaton ylävartalo. Tanssiessa jalat pidetään ristissä ja jalkaterät uloskäännettyinä. Käsiä ei perinteisessä tyylissä saa liikuttaa lainkaan. Pehmeillä tossuilla tanssittaessa pysytellään korkeilla varpailla ja liikkeisiin kuuluvat ilmavat hypyt ja pienipiirteinen nilkkatyö. Kovakenkätekniikka liittyy keskeisesti täsmällisiin iskuihin, joita tehdään lyömällä kenkiin kiinnitettyjä iskupalikoita lattiaa ja toisiaan vasten.
Irlantilaiset kovakengät sekoitetaan usein steppikenkiin, mutta ne eivät ole samanlaiset. Tavallisissa steppikengissä on raudat kannan ja päkiän alla, mutta irlantilaisessa kovakengässä varpaiden alla on lasikuituinen tai puinen kovikepala, jolla voidaan tehdä koputuksia. Kovakengät ovat myös mustaa nahkaa ja niitä käytetään tanssiessa hornpipeä, jigiä ja reeliä.
Kovien kenkien iskupalikat tehtiin ennen liimaamalla lukuisia kerroksia nahkaa päällekkäin. Äänen parantamiseksi nahkapalikkaan voitiin iskeä nauloja vieri viereen. Nykyisin iskupalikat ovat synteettisiä, joko lasikuitua tai kunkin valmistajan salaisen ohjeen mukaan valmistettua huippukestävää materiaalia - äänen soinnista ja kovuudesta kilpaillaan yleisesti valmistajien kesken.
Kengissä on usein myös muita erikoisominaisuuksia, kuten iskua vaimentavat sisäpohjat, kuperat korot (bubble heels) click-iskujen helpottamiseksi sekä joustavat pohjat kenkien kärjillä seisonnan helpottamiseksi. Naiset käyttävät kovien kenkiensä somisteena usein suorakaiteen tai apilakuvion (shamrock) muotoisia kiiltäviä koristesolkia.
Sooloina esitettävät Setit tanssitaan kovilla kengillä, ja perinteisissä Seteissä on viimeistä piirtoa myöten määrätyt askelet.
Seuratansseihin kuuluvat Setit tanssitaan pareittain vastakkain neliöissä. Nämä tanssit pohjautuvat katrilleihin ja niiden askelet ja kuviot ovat tuttuja monista muista kansantansseista.
♫♪ ♬ ♪♫
Irlantilaisen soolotanssipuvun väreillä, materiaaleilla ja kuvioinneilla ei nykyään ole juuri mitään tekemistä vanhan perinteen kanssa. On arveltu, että alkuaikoina tanssijat käyttivät joko tavallisia vaatteitaan tai pyhäpukua. Aivan viime vuosina kuvioinnit ovat kuitenkin muuttuneet ja moderni suoraviivaisuus on vallannut alaa pukujen suunnittelussa. Kiltti vakiintui miesten tanssiasuksi 1920-luvulla, mutta nykyisin useimmat käyttävät mustia suoria housuja.
Naisilla hiuslaitteet ovat asun kruunu. Tiukat kiharat - mitä enemmän, sen parempi - ovat välttämättömät ja käytännön syistä useimmat tanssijat käyttävät vartavasten irlantilaistanssijoille valmistettuja peruukkeja tai hiuslisäkkeitä.
Asun viimeistelevät nyppykuvioiset kokovalkoiset sukat (poodle socks), jotka ovat nykyisin lähes polvipituiset. Aikuiset naistanssijat voivat käyttää vaihtoehtoisesti mustia sukkahousuja.
♫♪ ♬ ♪♫
Irlantilainen tanssimusiikki on vauhdikasta ja keskeisiä soittimia ovat viulu, huilu, tinapilli ja bodhrán-rumpu, mutta joskus myös irlantilainen polkka, slide ja fling. Musiikkityylin mukaan tanssit jakautuvat eri ryhmiin: reel, hornpipe, slip jig ja jig. Reel ja hornpipe ovat 2/4- tai 4/4-tahtista, slip jig 9/8-tahtista ja jig 6/8-tahtista.
Sirtaki, on monille Kreikan ystäville tuttu käsite, mutta sen alkuperä on vielä hieman tuntematon. Sirtaki on hidas 2/4 kuviotanssi, hasapiko, jonka tempo kiihtyy loppua kohden vähitellen nopeaksi 4/4 hasaposervikoksi. Se ei ole kansantanssi sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan populaari, elokuvien ja turismiteollisuuden myötä syntynyt kreikkalainen näytösluontoinen tanssi.
♬ ♪ ♫♪
Sirtakia tanssivat usein (turistimyyttisen “perinteen” mukaisesti) miehet kahdestaan, tyypillisesti kädet toistensa olkapäillä. Tämä näky on jäänyt monelle mieleen Zorba the Greek-elokuvan loppukohtauksesta. Michael Cacoyannisin ohjaama Zorba the Greek (1964) kulminoituu viimeiseen kohtaukseen, jossa Zorbas lopulta haluaa opettaa länsimaisen sivistyksen läpäisemälle ystävälleen sen mitä “kreikkalaisuus” on. Hän opettaa sen tanssimalla (eli tanssiin sisältyy siis “kaikki”). Taustalla soiva sirtaki, “Zorban tanssi” legitimoituu samalla koko kreikkalaisen musiikin tunnuskuvaksi ja ilmentää niitä arvoja, joita Zorbaksen tarina opettaa. Kaikki mitä kohtauksessa on, synnyttää osaltaan kokonaisen myyttis-historiallisen jatkumon, mutta silti itse musiikki ja tapahtumat ovat aivan muuta kuin miltä ne näyttävät.
♬ ♪ ♫♪
Anthony Quinn: Yhden miehen tango:
Quinn oli Kreetalla kuvaamassa “Kerro minulle Zorbas”. Hän putosi neljä metriä kalliolouhokseen ja mursi jalkansa. Kuvaukset olivat lopuillaan. Lääkäri ei kipsannut jalkaa, koska Tonyn oli määrä esittää viimeisessä kohtauksessa Alan Batesin kanssa rannalla varsin voimallista tanssia
Ja minähän tanssin. En pystynyt nostamaan jalkaani ilmaan enkä laskemaan sitä maahan - kipu oli sietämätön” - mutta huomasin, että pystyin sentään laahaamaan sitä melko mukavasto perässäni, joten keksin tanssin, joka eteni erikoisela liuku-laahaus-askelelella. levitin käsivarteni perinteiseen kreikkalaiseen tapan ja laahustin hiekassa. Alan bates oppi askelen nopeasti ja musiikki ja meri kohottivat meidät irti maasta, veivät meidät käsivarret liitettyinä johonkin henkimaailman paikkaan, pois tavanomaisesta ja hyvin kauas. Olimme uudestisyntyneitä kreikkalaisia, juhlimme hilpeinä elämää. (Oli sen jumalauta pakkokin tuntua oikealta ja hyvältä, koska en mihinkään muuhun sillä peijakkaan jalalla kyennyt!)
“Mitä merkillistä se oli?”, Cayonnis (ohjaaja) kysyi ensimmäisen oton jälkeen.
“Miten niin?”, minä kysyin. “Mitä vikaa siinä oli?”
“Ei mitään. Siinä ei ollut mitään vikaa. Se oli suurenmoista. Mikä tanssi se oli?”
Mietin hetken ennen kuin vastasin. En voinut kertoa kaikile ihmisille, että olin keksinyt sen omasta päästäni. Ehkä he eivät enää pitäisikään siitä, jos saisivat kuulla, ettei se ollut autenttinen. “Se oli sirtakia”, minä sanoin kiskaisten nimen meri-ilmasta. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti kreikkalaiselta.
“Sirtakia?, Cayonnis kysyi varmistaakseen, että oli kuullut oikein.
“Sirtakia”
“Mistä olet oppinut sitä?”
“Se on perinteinen tanssi”, minä valehtelin. “Eräs kyläläinen opetti sen minulle.”
Ohjaaja oli epäluuloinen, mutta ei kysellyt enempää. Hänen ei tarvinnut. Hän vain hymyili. “Perinteinen, vai?”, hän sanoi.
Minä nyökkäsin. Mitä helvetin väliä sillä oli? Enhän minä kreikkalaisista tansseista mitään ymmärtänyt.
Kaikki edellä oleva oli selitys Sirtaki-tanssista ja sen synnystä
Issy Emeney Appalachian Flatfooting 
