Videona slowfox, niin pehmeänä ja joustavana.
Olimme ohittaneet jo kaksi luokkaa, ja nousimme siihen, minkä olimme laittaneet tavoitteeksemme, nimittäin C-luokkaan. Miehillä oli nyt frakit yllään, ja tanssikuvioita oli huomattavasti enempi ja taso oli kovempi. Nyt olimme valmiit vaikka lopettamaan, mutta ei ei - tämähän oli niin hauskaa, että seuraavan tavoitteen asetimme A-luokkaan pääsyyn - sit joskus.
Kun nousi C-luokkaan, oli suuri into uusia osittain koreografi. Alettiin ottamaan kans enempi yksityistunteja. Toiset otti niitä jo E-luokasta lähtien, ja tänä päivänä se on aivan normaalia, mutta me olimme uskoneet selviävämme pelkillä yhteistunneilla ja treenauksella. Aluksi me otettiin yksäreitä harvemmin, mutta lopulta ne olivat meidän ainoa oppimispolku, kun seuramme ei enää järjestänyt ollenkaan yhteisvalmennusta. Turvauduttiin uuteen valmentajaan, jonka kanssa suunniteltiinkin meille taas oma ohjelma, jota sitten tahkottiin, vaikka säilytettiin silti jotain vanhaakin. Tekniikkaa tuli enempi lisää, sen osaamista jo vaadittiinkin..
Meidän eka kisa C-luokassa oli 2001 tammikuussa. C-luokkassa tuomarit vaati jo paljon enemmän antaakseen niitä rukseja, ja ennen niin helposti voittoon päätyneet parit saivatkin huomata, ettei voitot enää ollutkaan niin itsestäänselvyys.
Meistä sanottiin, että olemme pitkä (!) ja näyttävä pari, joten tuomareiden katseet hakeutuivat ensimmäisinä meihin. Joten oli tärkeätä onnistua lähdössä; jos epäonnistuttiin heti ensi kättelyssä, ei ne meitä enää seuranneet, kun oli muitakin pareja tsekattava.
Minua aina naurattti tuo "pitkä pari", kun en ole itse mikään pitkä, mutta parini oli ja minun oli lisättävä venymällä pituutta näkyäkseni hänen olkansa yli. Me oltiin hieman epäsuhde pari: liian suuri pituusero (no, tulihan venytettyä itseäni :). Parasta olisi lähes tasapituisuus. Tosi pitkillä pareilla on vaikeampaa, heillä on "enempi raajoja"; liikerajat ovat isompia ja samalla mahdolliset virheetkin moninkertaistuu, he näkyvät helpommin. Lyhyet parit viilettävät lattian tasolla ja onnistuvat ehkä helpommin saamaan rukseja, vielä tässä vaiheessa :)
 |
| kokeiltiin uusia vaatteita |
Miesten frakit myös yleensä teetetettiin, jotkut Virossa asti. Oli tärkeää saada siihen liikkuvuutta selkäosaan, ja leikkaus sellaiseksi, ettei koko takki nouse niskaan kun käsiä levittää. Ja kangas oli hieman pehmeämpää ja ohuempaa kuin normaali frakki. Miehillä oli kuitenkin hikiset oltavat siinä asussa. Heillä kun oli allakin vaikka mitä, kovikekauluksetkin. Ja se ihana kissanrusetti leuan alla.:)
Oli juhlallinen fiilis kävellä lattialle frakkipukuisen miehen kanssa, jokapuolella oli frakkeja. Mutta siihenkin pian tottui.
Uutena tanssina tuli Wienervalssi. Se on hitsin vaikea, vaikka näyttääkin helpolta. Ja se viimeistään vie "mehut" kropasta. Kilpailussa kunto oli kovilla. Piti näyttää ettei tämä nyt mitään... kun 5 tanssia tanssittiin perätysten. Oli eräs juontaja, joka onnistui aina puhumaan vähän pitempään tanssien välissä, eritoten senioriluokissa ja eritoten wienervalssin jälkeen, antoi meille tilaisuuden hengityksen tasaamiseen :). Välillä suu kuivui kestohymyyn. Ylähuuli oli niin kuiva, ettei se enää lähtenyt pois hampaiden päältä kun se oli sinne rullaantunut. Inhoittava tunne.
Terpsikohoren kilpailijat oli yksi ja toinen lopettaneet tai siirtyneet eri seuraan, enää vain pari paria kilpaili meidän lisäksi. Olin seuran yhteyshenkilö, ja tuo oli helppoa tuo homma, kun piti jäsenet ilmoittaa ennakkoon kisaan. Usein mä ilmoitin vain meidät. Ei ollut huolta peruutuksien ym jälki-ilmoitteluista.. :)
2002 keväällä oli taas luokkanousu, kilpailumääriä oli vähemmän kuin alun E-luokassa, ne 50 pojoa tuli nopeammin. Oltiinkohan opittu jo jotain, vaikka finaalin kärkikolmikkoon emme niin usein yltäneetkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti