Videona Argentiinalainen tango, oikeastaan milongaa valssin tahtiin. Hauskaa, eikö..
---------
(Hieman mukaeltu, Orvokki4you-blogissa 2010.)
Niin, tuosta elämää suuremmasta asiasta, eli tanssista. Ajauduin parketille eron jälkeen, olihan tanssi tanssimisen lisäksi sinkkuelämän paras kumppaninetsimistapa ja sosiaalinen kanssakäymismuoto. No, vuoden kuluttua, lukuisten tanssiravintolakäyntien jälkeen, löysin lavat. Tanssin edelleen 2-4 kertaa viikossa, eikä yli 100 kilometrin matka jonnekin tanssipaikalle ollut matka eikä mikään. Pikkuhiljaa tuli tanssituttuja. Jonkin verran kävin joillakin tanssikursseilla, vaikka silloin ei ollut niitä niin paljon kuin nykyään, ja piti olla oma pari, toisin kuin näinä aikoina, joilloin on kiertävä parinvaihtosysteemi (= miehet on isossa ringissä ja naiset vaihtavat mieheltä toiselle käskyn kuultuaan ja siinä ei haittaa jos naisia on hiukka enempi, yksi vuoro odotetaan etc.).
(Hieman mukaeltu, Orvokki4you-blogissa 2010.)
Niin, tuosta elämää suuremmasta asiasta, eli tanssista. Ajauduin parketille eron jälkeen, olihan tanssi tanssimisen lisäksi sinkkuelämän paras kumppaninetsimistapa ja sosiaalinen kanssakäymismuoto. No, vuoden kuluttua, lukuisten tanssiravintolakäyntien jälkeen, löysin lavat. Tanssin edelleen 2-4 kertaa viikossa, eikä yli 100 kilometrin matka jonnekin tanssipaikalle ollut matka eikä mikään. Pikkuhiljaa tuli tanssituttuja. Jonkin verran kävin joillakin tanssikursseilla, vaikka silloin ei ollut niitä niin paljon kuin nykyään, ja piti olla oma pari, toisin kuin näinä aikoina, joilloin on kiertävä parinvaihtosysteemi (= miehet on isossa ringissä ja naiset vaihtavat mieheltä toiselle käskyn kuultuaan ja siinä ei haittaa jos naisia on hiukka enempi, yksi vuoro odotetaan etc.).
Kerran kaverini kanssa käytiin eräällä tanssikurssilla, jivesellaisella. Osasin fuskun, mutta halusin oppia kunnon jiven. Muistan kuinka ohjaaja laittoi meidät pimatsut ison peilin eteen, opetti askel- ja lannetekniikan ja sanoi, että nyt sit tanssitte ikäänkuin lakaisisitte roskia tai lehtiä pitkävartisella luudalla puolelta toiselle. Ja kotona aina kun radiosta tuli jivemusaa, hyppäsin peilin eteen lakaisemaan, kesken työduunin :)... Opinhan sen vihdoin eikä se ole unohtunut – ehkä kuitenkin hieman ruostunut, on tullut tilalle fusku ja bugg. Mutta se oli niin hauska opettamismetodi, että on jäänyt mieleen.
Jo tuolloin huomasin, että tanssinopiskelu on merkillinen harrastus, asiasta kuin asiasta saattoi syntyä ihan älyttömiä kismoja, jos oli syntyäksen. Esim. kotona treenatessa kuvioita (kumpikin oli jo melkeinunohtanut edellisen kurssitunnin opit) tuli helposti sanomisia ja syyttelyitä. Onneksi meille ei syntynyt mitään vakavampaa konfliktia, mutta joillakin pareilla niitäkin syntyi. Miehet kun ovat aika herkkiä opetteluvaiheessa kuulemaan itsestään mitään arvostelua. Opin sen jo silloin ja olen painanut sen visusti mieleeni, varmaan ikuisiksi ajoiksi: älä neuvo miestä tanssiasioissa, ellei hän itse siitä kysy ja halua.
Tosin täytyy tähän lisätä, että ihmisluonteesta tuokin väittämä on kiinni. Ja tanssin kiinnostavuudesta; jos haluaa oppia, niin puolin ja toisin kestää jotain pientä sanomista, kunhan siitä ei tule jatkuvaa. Mikään ei kuulosta inhoittavammalta kuin kumppanin yletön neuvominen (ja piikittely) tanssiparketilla. Mutta sitten silloisen ystäväni kanssa haksahdettiin kilpatanssiin, mikä harrastus veikin runsaat 10 vuotta elämästäni, myös sieluni sekä ruumiini, sillä tanssija ei tervettä päivää näe :). Treenejä (ja yksäreitä) oli alun harvemman ajan jälkeen jotain 3-5 kertaa viikossa, kilpailumatkat päälle, joita oli suht. usein, ja lavatanssit sit siellä jossain välissä. Taisi olla useita 3 viikon putkia, jolloin tanssin joka ilta, päivä pari taukoa ja uusi rumba alkoi.
Ei siihen elämään juuri muuta mahtunut, kuin työ ja tanssi, sukulaiset tottuivat siihen, ettei minua juuri näkynyt kaikissa kissanristiäisissä, ystävistä puhumattakaan, mutta onneksi jo silloin oli puhelimet keksitty.
Joskus harrastuksen alkuvuosina minulla operoitiin molemmat polvet tähystyksellä, muutaman vuoden välein. Ja ilman tanssimotivaatiota olisin ehkä kompuroinut ja varovasti linkanut useamman kuukauden, mutta puolitoista viikkoa tähystyksestä olin jo lavalla pienesti tanssimassa, ja 3 viikon sisällä alkoivat treenit, tottakai hieman varovaisemmin. Ennen ekaa polvea tanssin sisulla kai vuoden päivät mielettömät tuki- ja ideaalisiteet köytettynä polven ympärille, kun se välillä klikkas, mutta vasta kun jalka ei enää pitänyt, hakeuduin leikkaukseen. Toisen polven alkaessa oirehtia, olin jo viisaampi.
Joskus harrastuksen alkuvuosina minulla operoitiin molemmat polvet tähystyksellä, muutaman vuoden välein. Ja ilman tanssimotivaatiota olisin ehkä kompuroinut ja varovasti linkanut useamman kuukauden, mutta puolitoista viikkoa tähystyksestä olin jo lavalla pienesti tanssimassa, ja 3 viikon sisällä alkoivat treenit, tottakai hieman varovaisemmin. Ennen ekaa polvea tanssin sisulla kai vuoden päivät mielettömät tuki- ja ideaalisiteet köytettynä polven ympärille, kun se välillä klikkas, mutta vasta kun jalka ei enää pitänyt, hakeuduin leikkaukseen. Toisen polven alkaessa oirehtia, olin jo viisaampi.
Kävimme jivekursseilla ja Argentiinalaisen tangon tunneilla (on muuten kiva tanssi), mutta sitten kilpatanssi vei enempi aikaa, jolloin muut kurssit jäivät. Aikanamme saavutimme korkeimman, eli A-luokkatason, huomasimme että kulunut fraasi on totta: mitä enemmän opit, sen vähemmän osaat. Ruokahalu kasvoi, opimme paljon, mutta aina tuli uutta opeteltavaa, ja tyytyväisyys oli rajaton, kun opimme jonkin uuden monimutkaisen kuvion kaikkine tekniikkoineen (noo.. opimme ja opimme..:). Emme ottaneet tätä harrastusta ryppyotsaisesti, vaan aina oli hauskuus mukana. Ja meillä oli hauskaa...
Kun 5-6 vuotta sitten lopetimme yhteisestä sopimuksesta tämän harrastuksen, tunsin silti lähes fyysisenä kipuna rankan liikunnan lopettamisen, kehoni huusi treenejä, ruumiini oli tottunut harjoituksiin, sillä 1,5 tunnin treenit veivät kroppakestävyyden äärirajoille, verrattuna lavatansseihin, joissa pystyn vieläkin tanssimaan yli 4 tuntia lähes tauotta. Vauhti ja kropan jännite on eri luokkaa. Mutta samaan aikaan tanssiharrastuksen loppumisen kanssa minulla oli mielettömästi työduunia, ja lohdutin itseäni, että nyt oli 3-4 tuntia illassa enempi aikaa tehdä töitä, kun ei tarvinnut lähteä treeneihin Hesaan... heh!
Vuosi lopettamisen jälkeen sain pyynnön alkaa treenata uuden tanssiparin kanssa, mutta pian huomasin, ettei se ole enää mun juttu, en ollutkaan enää motivoitunut useisiin treeneihin viikossa, vaikka kaveri oli kiva ja meillä oli tosi hauskat treenit. Ja niinpä vajaan vuoden kuluttua lopetinkin satutettuani polven, ja halusin sen (polven) vielä olevan okei mun loppuelämän ajan, ja kun kaveri intoutui yhä enemmän kilpailemaan, ja minulle olisi riittänyt vallan hyvin 1–2 treeniä viikossa taidon ylläpitämiseksi ilman kilpailemista. (Hyvin hän on nyt pärjännyt uuden parinsa kanssa, tuntui silloin niin pahalta lopettaa ja jättää hänet taas etsimään paria itsellensä)
Ja niin minulle jäi lavatanssit ja silloin tällöin esim. lattarikurssit tms. Silti kaiholla muistelen sitä tunnetta, minkä kilpatanssin vauhti ja liidäntä saa aikaan, ja onneksi joskus silloin tällöin lavalla törmää sellaiseen viejään, jonka kanssa tanssiessa tuntee olevansa kuin yksi ja sama ihminen. Tanssinharrastajilla on keskinäinen “sukulaisuussuhde”, ja niinpä on aina kiva törmätä entisiin kilpakumppaneihin ja kuulla uutisia ja juoruja. Nykyisin laiskuus on vallannut minut, hyvä jos saan itseni edes kerran parissa viikossa tanssimaan, meneepä helposti kuukausikin tanssimatta eritoten talvisin, vaikka se on yksi parhaimmista liikuntamuodoista ja kunnon ylläpitäjistä. Enkä taitaisi osata enää puoliakaan tuosta entisestä taidostani..
JK. Mä laitan sen kuvan, joka oli tässä jutussa tuolla toisessa blogissa toiseen juttuun, kun niitä kuvia ei niin paljon ole tallella (ja/tai ei oltu otetu..). Ja kopsasin myös ne kaikki ihanat kommit.!
JK. Mä laitan sen kuvan, joka oli tässä jutussa tuolla toisessa blogissa toiseen juttuun, kun niitä kuvia ei niin paljon ole tallella (ja/tai ei oltu otetu..). Ja kopsasin myös ne kaikki ihanat kommit.!
orvokki xxx
20 siirretyä kommenttia:
- Odotan innolla jo jatkoa.Kilpatanssia on ihana katsoa,latinot on mun lempparit,kuin myös tyttäreni,jonka kanssa usein tansseja katsellaan.Valitettavasti itse en ole mikään taituri,vaikka tanssimisesta tykkäänkin.Ruosteessa on taidot,kun en ole aikoihin juuri tanssinut.
- Mielenkiintoista! Mitähän kaikkia taitureita ja tekijöitä täältä samakasasta vielä löytyykään... Itse en koskaan oppinut tanssimaan vaikka tanssista tykkäsinkin ja rytmitajukin on kohdallaan. Jotenkin mä vaan sotkeuduin askeleissa paitsi jos sattui niin hyvä ja varma viejä, että en päässyt sotkemaan.
- EN TIENNYKKÄÄN ET OLIT NÄIN PALJO TANSSINUT ET OIKEE KILPAA NO ILMANKOS SIT OSAAT TANSSIA, SUN PITÄS PÄÄSTÄ TANSII TÄHTIEN KAA TANSSIMAAN. IHAN NOLOTTAA KUN TULIN LOSSISSA POMPPIMAAN LAMBADAA KUN EN OSAA KUN HETKUN KETKUN ..JOKAISEL ON OMA BRAFUURINSA NÄKÖJÄÄN.
- syysmyrskylle, samoin musta on edelleen kiva katsoa telkusta niitä kisoja sun muita. En enää samallalailla haikeudella kun lopettamisen jälkeen. Ja sitä enne tietty katottiin, että kuinka ihanasti titurit teki just sen ja sen kuvion. Haaveiltiin vaan. Lattareissa en ole koskaan kilpaillut, lavoilla vaan opiskellut ja oppinut.
- petriina, jokainen on sotkeutunut joskus askeleissaan, mutta kilometrit tekee mestarin :) Mutta helppo näin kai on sanoa, kun tuntuu että olisin aina tanssinut. Eron jälkeen pikkuhiljaa oppi enenpi tanssimaan ja sit toi kilpatanssiura tietenkin opetti lisää ja kun ne opit ja systeemit sai luuhun asti sisäistetyksi, niin lavatanssi onkin sit ihan leikkiä.
- aikis, älä turhaan ole nolo. meillä oli ruton hauskaa siinä lattialla kolmistaan. Ei se että mä olen tätä lajia harrastanut tee musta mitään ihme ylpistelijää. Mutta emmä vois mennä sinne tanssi tähtien kanssa joraa, ku mä en oo mikään julkkis - onneksi. enkä menis mutenkaan :D
- Orvokki, saisinko luvan? Mä oon hyvä tuotava. Monesti harrastukset vievät mukanaan terveyden kustannuksella. Se on hinta, jonka joutuu maksamaan, kun laittaa "numerolapun" selkään. Näytät hyvältä tuossa kuvassa. Kavaljeeristasi en oikein osaa sanoa, kun olet silmälaputtanut sen. Mutta: Olette jatkossa!
- Kiitos pedro, shall we dance. Toit kyllä itsesi hyvin, eritoten noissa loppusanoissa .. hih Sepä se, harrastaa sit mitä rääkkiä vaan, niin aina se on kroppa ku kärsii sielun kustannuksella. Eikä sitä uskoisi, kun teeveestä katsoo niitä oikeita kisoja, kun tuo hymy ja vaivattomuuden tuntuisuuskin kuuluu tähän lajiin
- Okki, miltä sinusta tuntuu, kun lavatansseissa joku tönkkökävelijä hakee, onko siinä kestämistä. Vai rohkeneeko ne edes hakea hyvää tanssijaa. Oletkos koskaan antanut rukkasia epätoivotulle hakijalle (en tarkoita humalaista)vaan muuten epäkiva.
- anjuusa, ekan kerran sitä lähtee nyt kenen kyytiin vaan, ja jos muuten on mukava ja jos uskaltaa uudestaan hakea, en anna rukkasia. Tutulla lavalla sitä automaattisesti tietää, kenen kanssa ei ikinä lähtis, jos hakis.Onneksi mulla ei ole noita ongelmia, mua hakevat osaa tanssia ja kunne on tuttujakin.. ja mukavia. Jokainen tanssii omalla tyylillään, emmä koskaan tuputa mitään. Ja usein pelleily ja hauskuus kuuluu kuvaan. Muta ei tartte kuin pari kipaletta tanssia ihanan viejän kanssa, niin jo se karsii hakijoita, ei ne uskalla hakea, toisaalta poikii sit hyviä uusia hakijoita. Lavoilla on ihan kummat omat säännöt. Tönkön kanssa on kamala jorata, ensimmäinen käännöskin tehdään vasta nurkassa, ja hyvä jos kaks sivua ehditään mennä ennen ku kappale loppuu. Tällasen kyytiin en mielelläni mene uudestaan. Ja riippuu fiiliksestä, annanko pakit vai en. Ja kai musta sit jotenkin näkyy ulospäin että osaan tanssia, kun vieraassakin paikassa hyvät hakee, jos niissä nyt yleensä kukaan hakee..:)
- Hienoa Orvokki, että toit esiin tämän ihanan tanssiharrastuksesi. Tiedän tunteen, kun saa suuren nautinnon tanssiharrastuksesta..se todellakin vie sielun....multa se on ollut pitkään kadoksissa...pitäis taas löytää sen lähteille..
- Kepa kiitos kommista. Joskus olen ajatellut, että jollei parini olisi vakiintunut, vieläköhän me tätä harrastusta jatkettaisiin. Ehkä, mutta epäilen. Siitä on nyt 5 vuotta kulunut kun lopetin ynnä sit se pieni jakso täs välissä. Se oli niin helppoa, kun oli koko ajan sama tanssipari. Oli tuttu kroppa vastassa. Uuden kanssa oli taas eri asia, kaikki täytyy opetella alusta eli toisen kropan tuntemus. Hän oli muutamia luokkia alemmalla tasolla, ja kun mulla ei ollutkaan suurta motivaatiota harjoitella uudestaan samoja juttuja, niinpä lopetin, vaikka meillä oli tosi hauskaa - no mä olin kyll satuttanut polveni jossain kolauksessa jotain hemmetin rautaovea vasten ja ajattelin säästää sen loppuelämäksi eikä kilpatanssi oikein edesauta polven kunnossapysymistä. Tämä kaveri jatkaa edelleen tanssimista, onneksi löysi uuden parin.
- Nyt ymmärrän asiantuntemuksesi tanssin suhteen! Voisitko kertoa vielä lisää? Olen ihmetellyt esim. erilaisia sanoja, joita tanssituomarit käyttävät esim. "Tanssii tähtien..." - ohjelmassa. Miten löydetään oikea asento, missä lienee määritelty säännöt? Kuinka vanha "harrastus" kilpatanssi oikein on?
- anna, mä jossain vaiheessa yritän mun omien vajavaisten tietojen mukaan kirjoittaa noista asioista... tai mun omien kokemusten kautta. Mutta sen verran noista tuomareiden sanannoista, luulen sun tarkoittavan eri tanssien kuvioiden nimiä ja sen semmosia. Ja ne on aina englanninkielisiä. On ne varmaan outoja. Itse en myöskään aina muistanut, mikä on minkin uuden kuvion nimi. Paitsi, että kuviot rakentuu monien pienten askelkuvioiden yhdistelmistä, jolloin ne aina kertautui mieleen.
- Orvokki..se on just niin, tanssin harrastuksessa..pitkään saman kanssa harrastaen..tuntee joka liikkeen ja kahden liike onkin kuin yhden. Menipäs sanat kuin solmuun..mutta tiedät mitä tarkoitan. Mulle kävi samoin kansantassissa, tanssiparin vaihdon yhteydessä en saanutkaan samanlaista kontaktia uuden kanssa. Yritimme eka kansantanssiparini kanssa kilpatanssia, mutta hän ei kokenut sitä omakseen...alle parin vuoden kokeiluksi jäi. Mutta edelleenkin nautinto, jonka tanssista voi saada on mielessäni...
- Tanssilla on kaiketi monta olemusta. Ennen ajattelin, että se on uusi kieli kun ei muuten sanotuksi saa, yks esimerkki vois olla tästä Isossa Kirjassa kerrottu kuningas Daavidin villi tanssi, joka oli Isä Jumalalle mieluinen. Sitten on tämä liikuntamuoto ja kilpatanssi, joissa voi olla jotain sanomaa mukana. Taidetanssi ehkä edellisten välimuoto tai yhdistelmä. Perisuomalainen paritanssi kaiketi ilmenee Tykö Sallisen Jytkyt maalauksessa, siinä muistikuvan mukaan tais olla talkootanssit riihen lämpimässä hämäryydessä, hikisiä, rasvaisia, kiihkeitä kasvoja. Argentiinan konsuli yks Joulu selosti TV:ssä sikäläisen tangon lähtökohtia: kyseessä on soidinmenot, jossa mies pyrkii naisen reisien väliin ja nainen kiusaa ja väistelee, kiemurtaa pois... tavoitteena kuitenkin parittelu. Onko orvokilla mimmoista analyysiä aiheeseen, millä tunteella sinä lähinnä menet?
- Hei tähtis, en ihan ymmärtänyt kysymystäsi, että millä tunteella lähinnä menen, eli tanssin? Mutta jos hieman oletan, niin tuo tanssi kokonaisuudessaan on musiikin ja kehon yhteiskieli, ei siinä niinkään ajatella sexiä tai rakastumista tai muutenkaan moisia..:)) Mutta esim lavalla jonkun kanssa voi ihan hyvin pelleillä vaikka millasia tunteita, riippuu musiikista ja viejästä, mutta silloin tanssissa on jo kovaa vauhtia, hidasteita ja luonnetta, ja kumpikin on ottanut tanssin sykkeen roolin, ja niitä viejiä on vähän. Ja kun musiikki on seis, ollaan taas ihan tavallisia ihmisiä. Mutta ilmeisesti pitää olla tuttu viejä, tai erinomaisen huumorintajun ja tanssitaidon omaava mies.
- Kokemuksesta tiedän, että sitten on niitä täysin osaamattomia, joilla on vaan mielessä se, että pääsee "hyväksytysti" lähelle naista. Sitten litsataan ihan kiinni. Kadullahan sellaista ei voi tehdä. On vaan työnnettävä toista erilleen. Silloin kyllä kompuroin niin, ettei toista kertaa tule hakemaan. Lattiallehan ei voi jättää kuin humalaisen. Tilanne on toinen, kun palvelutalossa tanssitamme (kävelytämme) niitä asukkaita. Saavat pientä liikuntaa musiikin mukaan. Olispa niitä hyviä viejiä paaaaljon enemmän.
- Jeps pari kertaa elämässä minäkin olen osannut muka tanssia kun saapunut oikea hinaaja tällekin alukselle, mutta hieno homma tämä tanssi ja etenkin ne erilaiset tanssit ja tanssijat. Oma maailmansahan tämä tanssisalonki meininki on, karvaasta kokemuksesta sen tiedän kun tanssivat ystävättäreni raahasivat varsinkin keväällä 2009 puoliväkisin mukanaan - johonkin pimeään nurkkaan piti aina piiloutua kun ei naistenhuoneessakaan voinut koko iltaa olla:)
- onpa ihana tanssikeksustelu täällä! minä olen toivoton - no, ehkä en ihan olisi jos ehtisin enemmän - tanssija mutta aina olen siitä tykännyt! nyt vain jäänyt noihin miitinkeihin, joissa orvokki ihanasti buggaa ja muutakin opetti, ja viimeksi niitä asentoja, tää alas, tää ylös! (mulla on siitä pieni videonpätkä, kun kuvaa yritin ottaa!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti