Shall we dance? Se on kysymys, jonka toivoo usein kuulevan. :)
---------(Hieman mukaeltu, Orvokki4you-blogissa 2010.)
Vuoden 96 lopussa sit päätettiin, että okei, lähdetään kilpailemaan. Treenit muutti muotoaan. Oli edelleen kerran viikossa tapahtuva ryhmäharjoitus, mutta sen lisäksi alettiin treenata itseksemme 1(–2) kertaa viikossa Yrjönkadun Uimahallin liikuntasalissa (8. kerroksessa oli hienot näköalat Helsingin kattoihin). Siellä on varattu 3 tuntia illassa (joka päivä) tanssinharrastajille (puolet vakioille ja puolet lattareille). Kaiken tasoiset tanssijat treenaavat omia tanssejaan samaan aikaan. Jokaiselle tanssilajille on vuorollaan oma musiikki. Silmät ymmyskäisinä ihasteltiin huippuparien menoa. Siihen aikaan salissa treenasivat eräät Suomen mestaritkin. Harjoitukset oli hauskoja ja monia mukavia muistoja niistä jäi jäljellä, tosin kaikki muistot sekoittuu keskenään, kun niitä treenejä oli varmaan satoja. Musiikkimakukin muuttui, kun oppi kuuntelemaan kunnon svengaavaa erilajien tanssimusiikkia. Ne pari kuukautta ennen ekoja kisoja meni nopeasti, askelkuvioiden opettelussa ja oikean tanssiasennon löytämisessä ym ym.
Eka kisapäivä koitti. Kisat oli Helsingissä helmikuussa 1997. Jännitys kävellä keskilattialle parin kanssa oli totaalinen. Tottakai uskoimme pärjäävämme. Ei se niin mennyt. Nyt hymyillyttää tuo itsevarmuutemme, olimmehan treenanneet vakavissamme kisaa varten vain muutaman kuukauden. Muut olivat meitä parempia, olivathan nuo jo kauemmin aikaa harrastaneet ja treenanneet ja kisailleet. Mutta jännä kokemus se silti oli. Ja päätimme jatkaa, ei se kuitenkaan niiiiiin kauheata ollut.
Vaikka harjoituksissa yleensä kaikki sujuu paremminkin kuin hyvin, kisatilanne on aivan erilainen, ei siellä voi pysäyttää tanssia noin vaan tiplun tullessa ja alkaa uudelleen alusta (paitsi että sitä tehtiin ja tekevät kaikki aloittelijat). Ja törmäyksiäkin sattui, kun ei vielä osattu väistöliikkeitä. Ja tästä alkoi meidän harjoittelumme itsemme kanssa. Otimme jokaisen kisan haasteena oppimiselle, jokaisesta osavoitosta olimme iloisia, jokaisen häviön otimme tyyneesti (vaikka, jos totta puhun, kyllä se hetken pikkasen harmitti, jos heti putosimme pelistä pois. Mut sit se taas unohtui kun tuli uudet treenit ja edessä oleva uusi kisa).
Vaikka harjoituksissa yleensä kaikki sujuu paremminkin kuin hyvin, kisatilanne on aivan erilainen, ei siellä voi pysäyttää tanssia noin vaan tiplun tullessa ja alkaa uudelleen alusta (paitsi että sitä tehtiin ja tekevät kaikki aloittelijat). Ja törmäyksiäkin sattui, kun ei vielä osattu väistöliikkeitä. Ja tästä alkoi meidän harjoittelumme itsemme kanssa. Otimme jokaisen kisan haasteena oppimiselle, jokaisesta osavoitosta olimme iloisia, jokaisen häviön otimme tyyneesti (vaikka, jos totta puhun, kyllä se hetken pikkasen harmitti, jos heti putosimme pelistä pois. Mut sit se taas unohtui kun tuli uudet treenit ja edessä oleva uusi kisa).
.. jatkuu ..
. . . .
orvokki
6 siirrettyä kommenttia:
- Voi O-ystävä, olitpa nukkemaisen kaunis, siis yhäkin olet, mutta ihania kuvia, kiitos kun jaoit kanssamme !
- hih.. peequu, kiitos. se on vaan toi mekko kun tekee niin karkkimaisen olon, vaikka hassu mekko se olikin.
- Noina vuosina kävin usein katsomassa tanssikilpailuja.....voipi olla, että olen siellä sinutkin nähnyt.Kaunis kuva.
- mahtava mekko!
- Säärettömän hyvät sääret!
- Marizan, varmaan olet nähnytkin minut, kun Hesassakin kisattiin joka kerta, kun Hesassa oli luokkamme. Olis ollut kiva tuntea sut jo silloin. ...hih TT, toi mekko on suoraansanottuna hirvitys. Vaikka nyt se näyttääkin joltisenkin söötiltä... heh Pedro ... sun kanssas, sulla on hyvä mielikuvitus säärettömistä sääristä.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti