Neljäs askel D

Tämä qvickstep-videon tallenne ei ole paras mahdollinen, mutta katsokaa tuon Fabion hypähtelyä, jalkoja ja yleensäkin vauhtia. Hulvatonta taiturimaisuutta. Ei naisessakaan mitään vikaa ole. Fantastinen.
---------

D-luokassa voi lisätä muutaman kuvion ohjelmaan, ja niinpä me muuteltiin vähän  koreografiaa. Otettiin kesätreenit mukaan. Hiukka oli hikistä treenata kesäiltaisin, kun Yrjönkadun (uimahallin) ilmastointi ei ollut kunnolla toiminnassa. Ja koko uimahallirakennus sattui vielä olemaan runsaan vuoden ajan muutenkin suljettuna täysremontin vuoksi, niin pukuhuoneen patterit oli usein tulikuumia – kesähelteellä, kun taas talvella ne oli jääkylmiä. Ikuinen mysteerio.

Mun kolmas puku.

Hankin vielä kerta uuden käytetyn puvun. Edelleen oli niitä strutsin sulkia, mutta hiukka vähemmän tylliä, vaikka sitäkin oli hameen alla. Ja tästä pidin kans paljon. Kilpakenkinä meillä on sellaiset  valkoiset kangaskengät, jotka värjätään itse haluttuun väriin. Suositus on värjätä ne kullanruskeaksi, säärien jatkeeksi :). Niitä kenkiä kuluikin ainakin parit per vuosi. Harkkakenkinä käytettiin sit semmosia nauhallisia "mummokenkiä", joita valmentajatkin pitävät. Ja ne on jalkaystävälliset, sillä varpaat ja päkiät oli kovalla rasituksella.

Kun opetukset monimutkaistuivat, niin kerran yhteistunnilla valmentaja näytti miten tangossa askelletaan jalkaterällä pikkuvarpaan/ukkovarpaan kautta jne jne.., niin eräs kysymään, että miksei meille heti alusta alkaen opetettu tätä, on niin hankala muuttaa nyt tyyliä.. johon valmentaja, hymyillen, sanoi "... jahas, ja kuinkas moni teistä olisi jatkanut, jos heti oltais vaikeammasta päästä näytetty ..." Se hiljensi murinat, ja niin tottahan se on. Ensin on opittava yksinkertainen askeltaminen tanssille. Pääsääntö alkeiskurssilla olikin, että tanssi niin kuin kävelet, älä yritä mitään muuta.

Tiesin, että oman parin kanssa tanssi (!) sujui, mutta annas olla, kun harkoissa välillä vaihdettiin paria, niin eipä aina onnistunutkaan. Toinen mies vie kummallisesti tutut kuviot, enkä mä aina pystynyt seuraamaan sitä.  Olin aina luullut, että samahan tuo, kenen kanssa tanssii, jos kerran kilpatansseja kumpikin harrastaa. Mutta ei se niin mene, mutta ehkä sitten, kun on niiiin mestarihyviä kumpikin, mutta tuossa opetteluvaiheessa se oli hankalaa. Valmentajan kanssa oli tietenkin toista, he osaavat viedä niin hyvin, että itsekin luuli jo melkein osaavan :) ja samalla he kumminkin tutkailivat missä tehdään väärin. Yksi suuri vikani oli karsittavissa, se että ennakoin mitä parini tekee. "Tietenkin tiesin, mitä se aikoo tehdä, mehän treenataan niitä kuvioita yhdessä...". .

Ensin olimme päättäneet kisailla vaan Etelä-Suomen kaupungeissa, mutta ruokahalu kasvoi ja matkat piteni, aina ajettiin edestakaisin päivän aikana. Laajennettiin akselille Vaasa–Joensuu (etelästä katsottuna) asti. Ajomatkat ja -reitit (ja ajoajat) tuli tutuiksi, mutta kaupungeista tutustuimmekin etupäässä vain niihin urheiluhalleihin ja kouluihin, suuri vitsinaihe lähes jokaisella.