keskiviikko 16. toukokuuta 2012

74. son


Son on kuubalaista kansanmusiikkia. Sonin katsotaan kehittyneen changui-musiikista, joka oli sekoitus espanjalaista canciónia ja afrikkalaista rytmimusiikkia.

Latinalaisen Amerikan son-musiikin historia ulottuu kolonialismin alkuvaiheisiin 1500-luvulle. Son oli paikalliseen maalaismusiikkiin liitetty yleiskäsite, jonka sivumerkitykset viittasivat sivistymättömään musiikkiin. Koloniaalisessa Latinalaisessa Amerikassa tärkein son-soitin oli kitara erilaisine muunnelmineen.


      ♬  
Kuubalaisen sonin perusmuoto on son montuno. Sana montuno viittaa Orienten vuoristoseutuun (montaña = vuori). Kiertävien sokerityöläisten ja Orientesta siirrettyjen armeijan joukko-osastojen mukana son montuno kulkeutui Havannaan vuonna 1909.  Havannassa son-musiikin harrastus keskittyi mustien ja mulattien asuttamiin työläiskortteleihin. Son-musiikin esittämisen katsottiin liittyvään afrokuubalaiseen alakulttuuriin, prostituutioon ja huonoon elämäntapaan ja vielä koko 1910-luvun ajan Havannan poliisit takavarikoivat ja tuhosivat rutiininomaisesti son-yhtyeiden soittimia.

Tyylin läpimurtoa auttoivat useiden radioasemien syntyminen Havannaan, yhdysvaltalaisten levy-yhtiöiden kasvanut kiinnostus kuubalaisen musiikin markkinasegmenteistä sekä vaikutusvaltaisten, rikkaiden sponsoreiden tuki. Danzónit, valssit ja two-stepit olivat muotia Havannassa vuosisadan alkupuolella, mutta 1920-luvun puoliväliin mennessä son oli voittanut ne suosiossa.
Vuonna 1928 julkaistu Rita Montanerin kappale El Manicero sai suuren suosion myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Tanssina son eroaa kuubalaisesta parisalsasta rytmiltään ja soniin kuuluu salsaa vähemmän kuvioita ja käännöksiä. Son on salsaa rauhallisempi, vartalon, erityisesti ylävartalon, hienovaraisiin liikkeisiin perustuva paritanssi. Oikean tyylin ja tekniikan löytäminen on sonissa usein salsaa haastavampaa.


Käytännössä son on kaikkien salsatyylien yhteinen esi-isä. Son eroaa salsoista muunmuassa askeleensa rytmityksen perusteella. Sonia tanssitaan “a contratiempo?” - “vasten tahtia”. Kun salsaa taas enimmäkseen, riippumatta siitä onko kyseessä “On 1” tai “On 2” variantti, yleensä tanssitaan “a tiempo?” - “tahdin suuntaisesti”.
Sonille on myös usein ominaista iskujen 4 ja 8 korostaminen, eli kolmen askeleen sarjan viimeistä askelta korostetaan ja sen jälkeisellä tauolla erotetaan askel selkeästi seuraavasta.
      ♬   ♪

In practice son is the common ancestor of all salsa styles.
Son differs from the salsa inter alia on the different rhythms of steps
reed in englis e.g.: justsalsa


Näin rytmität. How do you make the rhythm.
Leccion. De donde Son cubano. #1 
Leccion. De donde Son cubano. #2



2 kommenttia:

Irja Viirret kirjoitti...

Hienoa ja aistillista tanssia. Tämä tanssi oli todella ammattimaisesti kuvattu, aivan upea juttu orvokki. Kaikkia tanssiesityksiä en tosin katsonut.. tuli hiki jo ensimmäisestäkin, jotenkin ymmärrän silti ihan hyvin tämän puritaanisen ajatusmaailman, joka tähän on liittynyt ja ehkä liittyy vieläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuten ole yksinkertaista tällaselle vanhalle salsan vääntäjälle muuttaa rytmiä yhtäkkiä kontratempoksi (Yritetty on!)kun on tottunut monta vuotta tanssimaan kolmosella. Aiheuttaisi harmaita hiuksia, jos olisi hiuksia. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...