sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kuudes askel C



Videona slowfox, niin pehmeänä ja joustavana.

---------

Olimme ohittaneet jo kaksi luokkaa, ja nousimme siihen, minkä olimme laittaneet tavoitteeksemme, nimittäin C-luokkaan. Miehillä oli nyt frakit yllään, ja tanssikuvioita oli huomattavasti enempi ja taso oli kovempi. Nyt olimme valmiit vaikka lopettamaan, mutta ei ei - tämähän oli niin hauskaa, että seuraavan tavoitteen asetimme A-luokkaan pääsyyn - sit joskus.

Kun nousi C-luokkaan, oli suuri into uusia osittain koreografi. Alettiin ottamaan kans enempi yksityistunteja. Toiset otti niitä jo E-luokasta lähtien, ja tänä päivänä se on aivan normaalia, mutta me olimme uskoneet selviävämme pelkillä yhteistunneilla ja treenauksella. Aluksi me otettiin yksäreitä harvemmin, mutta lopulta ne olivat meidän ainoa oppimispolku, kun seuramme ei enää järjestänyt ollenkaan yhteisvalmennusta. Turvauduttiin uuteen valmentajaan, jonka kanssa suunniteltiinkin meille taas oma ohjelma, jota sitten tahkottiin, vaikka säilytettiin silti jotain vanhaakin. Tekniikkaa tuli enempi lisää, sen osaamista jo vaadittiinkin.. 

Meidän eka kisa C-luokassa oli 2001 tammikuussa. C-luokkassa tuomarit vaati jo paljon enemmän antaakseen niitä rukseja, ja ennen niin helposti voittoon päätyneet parit saivatkin huomata, ettei voitot enää ollutkaan niin itsestäänselvyys.

Meistä sanottiin, että olemme pitkä (!) ja näyttävä pari, joten tuomareiden katseet hakeutuivat ensimmäisinä meihin. Joten oli tärkeätä onnistua lähdössä; jos epäonnistuttiin heti ensi kättelyssä, ei ne meitä enää seuranneet, kun oli muitakin pareja tsekattava.

Minua aina naurattti tuo "pitkä pari", kun en ole itse mikään pitkä, mutta parini oli ja minun oli lisättävä venymällä pituutta näkyäkseni hänen olkansa yli. Me oltiin hieman epäsuhde pari: liian suuri pituusero (no, tulihan venytettyä itseäni :). Parasta olisi lähes tasapituisuus. Tosi pitkillä pareilla on vaikeampaa, heillä on "enempi raajoja"; liikerajat ovat isompia ja samalla mahdolliset virheetkin moninkertaistuu, he näkyvät helpommin. Lyhyet parit viilettävät lattian tasolla ja onnistuvat ehkä helpommin saamaan rukseja, vielä tässä vaiheessa :)

kokeiltiin uusia vaatteita
Kun miehet sai C-luokassa oikeuden käyttää frakkia, niin teetinpä minäkin ensimmäisen ikioman uuden puvun. Ei ollut enää tylliä eikä höyheniä. Niiden aika oli jo ohi "kilpapukumuodissa". Eikä mun puvussa ollut kimalteleviä krassejakaan, koskaan en ehtinyt niitä ompelemaan ja sitten en enää kaivannutkaan, sillä yläosan kangas sihtasi liikkuessa, ja alaosan helma oli kerroksittain sihfonkia. Tykkäsin. Ja sitä pukua käytinkin koko loppuajan.

Miesten frakit myös yleensä teetetettiin, jotkut Virossa asti. Oli tärkeää saada siihen liikkuvuutta selkäosaan, ja leikkaus sellaiseksi, ettei koko takki nouse niskaan kun käsiä levittää. Ja kangas oli hieman pehmeämpää ja ohuempaa kuin normaali frakki. Miehillä oli kuitenkin hikiset oltavat siinä asussa. Heillä kun oli allakin vaikka mitä, kovikekauluksetkin. Ja se ihana kissanrusetti leuan alla.:)

Oli  juhlallinen fiilis kävellä lattialle frakkipukuisen miehen kanssa, jokapuolella oli frakkeja. Mutta siihenkin pian tottui.

Uutena tanssina tuli Wienervalssi. Se on hitsin vaikea, vaikka näyttääkin helpolta. Ja se viimeistään vie "mehut" kropasta. Kilpailussa kunto oli kovilla. Piti näyttää ettei tämä nyt mitään... kun 5 tanssia tanssittiin perätysten. Oli eräs juontaja, joka onnistui aina puhumaan vähän pitempään tanssien välissä, eritoten senioriluokissa ja eritoten wienervalssin jälkeen, antoi meille tilaisuuden hengityksen tasaamiseen :). Välillä suu kuivui kestohymyyn. Ylähuuli oli niin kuiva, ettei se enää lähtenyt pois hampaiden päältä kun se oli sinne rullaantunut. Inhoittava tunne. 

Terpsikohoren kilpailijat oli yksi ja toinen lopettaneet tai siirtyneet eri seuraan, enää vain pari paria kilpaili meidän lisäksi. Olin seuran yhteyshenkilö, ja tuo oli helppoa tuo homma, kun piti jäsenet ilmoittaa ennakkoon kisaan. Usein mä ilmoitin vain meidät. Ei ollut huolta peruutuksien ym jälki-ilmoitteluista.. :)

2002  keväällä  oli taas luokkanousu, kilpailumääriä oli vähemmän kuin alun E-luokassa, ne 50 pojoa tuli nopeammin. Oltiinkohan opittu jo jotain, vaikka finaalin kärkikolmikkoon emme niin usein yltäneetkään.




perjantai 28. tammikuuta 2011

Kilpatanssin säännöt 1 . . . . . . Ikä- ja taitoluokat



 Tango -videossa maailmanmestarit taivuttelee. Fantastista menoa.
---------

Laitan säännöt (lyhennettynä), jotta teillä lukijoille tulis jonkinmoinen käsitys, mitä tuo kilpaileminen tarkoittaa ja millä perusteilla tuomarit arvostelee ja miten kaikki kilpailijat ryhmittyy omiin kisoihin.:). Tanssiurheiluliiton sivuilta näkee sit tarkemmin jos ketä kiinnostaa.


Kilpatanssissa kilpaillaan ikään (lapsi-, juniori-, nuoriso-, yleinen- ja senioriluokat) ja taitoihin perustuvissa luokissa (ammattilaiset, A-, B-, C-, D-, E-luokka sekä F-luokka, joka ei ole kilpailuluokka).

IKÄLUOKAT
Ikäluokka lasketaan tanssiparin vanhemman osapuolen mukaan. Sen vuoden alusta kun ko. parin vanhempi osapuoli täyttää vaaditun iän siirtyy pari seuraavaan ikäsarjaan.

– Lapsi I ... 9v tai nuoremmat
– Lapsi II  ... 10v–11v
– Juniori I ... 12v–13v
– Juniori II ... 14v–15v
– Nuoriso ... 16v–18v (kansainvälisissä kilpailuissa myös 16v-20v)
– Yleinen ... 19v ja vanhemmat (kansainvälisissä myös 21v ja vanhemmat)

Seniori-ikäsarjat:
– Seniori I (S1) ... molemmat yli 35v
– Seniori II (S2) ... molemmat yli 45v
– Seniori III  (S3)... toinen yli 45v ja toinen yli 55v
– Seniori IV (S4) ... toinen yli 60v ja toinen yli 65v (vuodesta 2011 alkaen)
(Meidän kilpailuaikana S2:ssa kummankin piti olla yli 50 v.)

TAITOLUOKAT
Aloittelijan taitoluokka on aina F-luokka. Alkeiskurssin päätteeksi järjestetään ns. katselmus jossa katsotaan parin omaksuneen perusteet ja omaavan valmiudet aloittaa harjoittelu kilpailemista varten.
  • E-luokka, 1. kilpailuluokka. Tanssit: Vakiot: Valssi, Tango, Quickstep, Latinalaiset: Samba, Cha-cha, Jive 
        – rajoitetut kuviot
        – hieman vaikeampia peruskuvioita
        – n. 15 kuviota/tanssi
  • D-luokka. Tanssit: Vakiot: Valssi, Tango, Foxtrot, Quickstep, Latinalaiset: Samba, Cha-cha, Rumba, Jive 
        – rajoitetut kuviot
        – haastavimmat peruskuviot, hieman näyttävämpiä ja
           teknisesti vaativampia kuvioita
        – n. 25 kuviota/tanssi
  • C-luokka. Tanssit: kaikki viisi vakiota (Valssi, Tango, Wieninvalssi, Foxtrot, Quickstep) sekä kaikki viisi latinalaista (Samba, Cha-cha, Rumba, Paso-doble, Jive) 
        – rajoitetut kuviot
        – teknisesti vaativia ja näyttäviä kuvioita, eivät vielä vaadi
           pääosin perustekniikan soveltamista
        – n. 35 kuviota/tanssi
  • B- ja A-luokat: kaikki 10 tanssia vapain kuvioin 
        – suoritustapaa ei enää määritellä, tekninen taitavuus ja
           näyttävyys ratkaisevat arvostelussa

Luokkanousut E-luokasta ylöspäin perustuvat kilpailemalla saavutettaviin nousupisteisiin.
Osallistumalla kilpailuun ja tanssimalla 1. kierroksen saa 1 pisteen. Kaikista tanssituista karsintakierroksista saa 1 pisteen (ml. semifinaali). Finaalissa pisteitä ansaitsee seuraavasti:
– voittaja 1p enemmän kuin finaalissa on pareja (enintään kuitenkin 7)
– 2. sija 1p vähemmän kuin finaalissa on pareja
– 3. sija 2p vähemmän kuin finaalissa on pareja
– 4. sija 3p vähemmän kuin finaalissa on pareja
– 5. sija 4p vähemmän kuin finaalissa on pareja
– 6. sija 5p vähemmän kuin finaalissa on pareja eli 1 piste
   (7. sija aina 1 piste)
(Näiden finaalipisteiden päälle siis nuo karsintapisteet)
A-luokassa pisteitä ei lasketa koska ylempää luokkaa ei enää ole.

Pisteraja luokkanousulle on aina sama: 50 pistettä.


lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kilpatanssi

.

Kilpatanssin säännöt 2 . . . . . . Karsinta ja arvostelu



Chachacha videona – ihastu !

- - - - - - - - -
Kilpatanssilla tarkoitetaan erityisesti kilpailemista viidessä vakio-  ja viidessä latinalaistanssissa tai näiden yhdistelmässä. Lajissa järjestetään vuosittain maailman- ja Euroopanmestaruuskilpailut sekä amatööri- että ammattilaisluokille erillisinä kilpailutapahtumina.

Lajin huipentumien, MM- ja EM-kilpailujen lisäksi kilpaillaan vuosittain Englannin Blakpoolissa, jota voidaan pitää edellä mainittujen lisäksi lajin päätapahtumana.

KARSINTAKIERROKSET
Tanssikilpailuissa paremmuusjärjestys perustuu tuomariarvosteluun. Kilpailun kulku jaotellaan pääpiirteittäin 1) karsintakierroksiin, joista viimeinen on semifinaali, ja 2) finaaliin. Karsintakierroksilla tuomarit antavat kilpaileville pareille ns. rukseja. Ruksi tarkoittaa sitä, että tuomari haluaisi nähdä parin seuraavallakin kierroksella, eli ruksien perusteella ei vielä voi päätellä parien keskinäistä paremmuutta.

Jokainen tuomari merkitsee jokaisessa tanssissa erikseen niin monta paria jatkoon kuin seuraavalle kierrokselle on määritelty pääsevän. Lähtökohtana karsintakierrosten määrässä on, että finaalissa on aina 6 paria (tasatilanteessa finaaliin voi päästä seitsemän paria). Semifinaaliin karsitaan 12 paria (mahdollisessa tasatilanteessa 13).

ARVOSTELUPERUSTEET
Kilpatanssin arvosteluperusteet voidaan jakaa seitsemään ryhmään, jotka ovat tärkeysjärjestyksessä:
  1. Tahti- ja perusrytmi
  2. Vartalolinjat (tanssiasento, selän asento, käsien asennot, niskan ja pään asennot)
  3. Liikeradat (jalkojen ja vartalon liike suoritetun kuvion mukaan, tekniikan oikeellisuus)
  4. Jalkatekniikka (polven ojentuminen, nilkan käyttö, painonsiirrot, liikkeen terävyys ja sujuvuus)
  5. Tanssin luonteen tulkinta (samba on "karnevaalitanssi", rumba on "kosiotanssi", paso doble on "härkätaistelutanssi" jne.)
  6. Tanssillinen esittäminen (ilmeet, eleet (ja sopivatko ne tanssin luonteeseen), karisma, yleisön huomioiminen)
  7. Koreografia (sisältääkö "kuolleita kohtia", monipuolisuus, vaikeusaste, näyttävyys) 

Kautta aikojen menestynein kilpatanssipari on Skotlantia edustanut Donnie Burns ja Gaynor Fairweather, jotka voittivat vuosina 1984–1998 yhteensä 14 latinalaistanssin ammattilaisluokan maailmanmestaruutta. Vakiotansseissa menestynein pari on Englantia edustanut Marcus Hilton ja Karen Hilton, jotka voittivat vuosina 1990–1998 yhteensä yhdeksän ammattilaisluokan maailmanmestaruutta. Hiltonit voittivat myös 10-tanssin mestaruuden vuonna 1986.

Menestynein suomalaispari kautta aikojen on Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari. He voittivat vuosina 1997–2001 Blackpoolissa latinalaistanssien ammattilaisluokan yhteensä neljästi.
Eikö Jukka ja Sirpa olekin aivan fantastisen syötäviä tuossa chachachaassa  :)


    lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kilpatanssi

     .

    torstai 27. tammikuuta 2011

    Viides askel D



    Videona samba – mitä iloa.
    ---------

    Niinpä kun syksy saapui 1999, osallistuimme ensimmäisiin D-kisoihin Kouvolassa. Ei se ihan nappiin mennyt, mutta saimmehan tuta mitä on tanssia hieman kovemman tason kanssa. Alun hankaluuksien jälkeen aloimmekin  pärjätä.

    Musiikkia, maestro, me odotamme
    Miehet kisailivat vielä valkoinen paita päällä, mutta naisilla oli mitä upeimpia höyhenasuja krasseilla ja paljeteilla koristeltuina. Niitä paljetteja pikkulapset sitten keräsivät lattialta kuin aarteina, ja aina silloin tällöin tahtoivat silittää höyheniä ihaileva katse silmissään. Ajattelivat vissiin, että me ollaan prinsessoja :)... mutta niinhän me olimmekin, ainakin tunsimme niin.


    Usein olimme tanssiasuissa koko kisamme ajan, jos karsinnat ja finaalit oli aikataulutettu sopivan tiiviiksi. Mutta välillä joutui vaihtamaan vaatteita ja tappamaan aikaa, kun oli monen tunnin pituinen tauko. Järjestäjät kun suuressa viisaudessaan olivat laittaneet kaikkien luokkien finaalit loppuun, näyttäväksi loppuhuipentumaksi :), ja jos aamusta oli saapunut karsintoihin, kuten niin usein seniorit oli aikataulutettu, niin saattoi "onnettomuudeksi" joutua olemaan koko pitkän päivän paikalla odottamassa finaalia. Jollei vettä satanut tai muuta taivaalta tippunut, niin tehtiin kävelylenkki, (mutta piti varoa kampausta... hih). Yleensä sitä istui ja katseli kilpailuja. Mutta esim Porvoo ja Hanko olivat kauniita kaupunkeja kävellä keväällä ja syksyllä, porvoo etenkin joulun alla..

    Yhteisstartti
    Välillä oli 4-5 paria valssissa lähdössä samaan aikaan liikkeelle samasta kohdin ja kaikilla oli sama alkukuvio. Se oli metka tilanne. Ja varmaan yleisöstäkin se näytti hauskalta. Joskus tuli vielä "kolareita", kun lattialla oli samaan aikaan monta paria, jotka tanssivat ristiin rastiin.., ja väistöliikkeet oli vielä hakusessa. Oli siinä hetki funtsattava, että mikäs kuvio olikaan menossa.:)

    Jotain uutta kuviota kun oli tahkottu, niin kisatilanteessa kaveri ei osannutkaan siirtyä siitä kuviosta toiseen kuvioon. Oli jäänyt treeni päälle ja kisoissa ei todellakaan voinut pysähtyä. .. siinä mentiin samaa kuviota yhä uudelleen ja uudelleen.., ja minun ei auttanut kuin seurata, olla kuin näin kuuluisikin mennä. Muillakin pareilla oli ollut sama tilanne, miehen "luut toimi" nopeammin kuin aivot ehti antaa käskyjä.. :) Mutta onneksi se oli vain tätä alkuvaihetta.

    Kiitämme, ja siirrymme C:hen
    Runsaan vuoden kisattiin D:ssä. Kun saatiin vuoden 2000  marraskuussa nousupisteet kasaan C-luokkaan, tuntui, että.. hei mehän ollaan jo oikeita tanssijoita.  Mutta tunne osoittautui kliseeksi, sillä itseasiassa se tiesi vaan lisää oppimista ja entistä enemmän ahkeraa treenausta. Palkinnoksi sitten saatiin onnistumisen tunne ja hauskat harkat sekä mielenkiintoiset kilpailumatkat.

    Neljäs askel D



    Tämä qvickstep-videon tallenne ei ole paras mahdollinen, mutta katsokaa tuon Fabion hypähtelyä, jalkoja ja yleensäkin vauhtia. Hulvatonta taiturimaisuutta. Ei naisessakaan mitään vikaa ole. Fantastinen.
    ---------

    D-luokassa voi lisätä muutaman kuvion ohjelmaan, ja niinpä me muuteltiin vähän  koreografiaa. Otettiin kesätreenit mukaan. Hiukka oli hikistä treenata kesäiltaisin, kun Yrjönkadun (uimahallin) ilmastointi ei ollut kunnolla toiminnassa. Ja koko uimahallirakennus sattui vielä olemaan runsaan vuoden ajan muutenkin suljettuna täysremontin vuoksi, niin pukuhuoneen patterit oli usein tulikuumia – kesähelteellä, kun taas talvella ne oli jääkylmiä. Ikuinen mysteerio.

    Mun kolmas puku.
    Hankin vielä kerta uuden käytetyn puvun. Edelleen oli niitä strutsin sulkia, mutta hiukka vähemmän tylliä, vaikka sitäkin oli hameen alla. Ja tästä pidin kans paljon. Kilpakenkinä meillä on sellaiset  valkoiset kangaskengät, jotka värjätään itse haluttuun väriin. Suositus on värjätä ne kullanruskeaksi, säärien jatkeeksi :). Niitä kenkiä kuluikin ainakin parit per vuosi. Harkkakenkinä käytettiin sit semmosia nauhallisia "mummokenkiä", joita valmentajatkin pitävät. Ja ne on jalkaystävälliset, sillä varpaat ja päkiät oli kovalla rasituksella.

    Kun opetukset monimutkaistuivat, niin kerran yhteistunnilla valmentaja näytti miten tangossa askelletaan jalkaterällä pikkuvarpaan/ukkovarpaan kautta jne jne.., niin eräs kysymään, että miksei meille heti alusta alkaen opetettu tätä, on niin hankala muuttaa nyt tyyliä.. johon valmentaja, hymyillen, sanoi "... jahas, ja kuinkas moni teistä olisi jatkanut, jos heti oltais vaikeammasta päästä näytetty ..." Se hiljensi murinat, ja niin tottahan se on. Ensin on opittava yksinkertainen askeltaminen tanssille. Pääsääntö alkeiskurssilla olikin, että tanssi niin kuin kävelet, älä yritä mitään muuta.

    Tiesin, että oman parin kanssa tanssi (!) sujui, mutta annas olla, kun harkoissa välillä vaihdettiin paria, niin eipä aina onnistunutkaan. Toinen mies vie kummallisesti tutut kuviot, enkä mä aina pystynyt seuraamaan sitä.  Olin aina luullut, että samahan tuo, kenen kanssa tanssii, jos kerran kilpatansseja kumpikin harrastaa. Mutta ei se niin mene, mutta ehkä sitten, kun on niiiin mestarihyviä kumpikin, mutta tuossa opetteluvaiheessa se oli hankalaa. Valmentajan kanssa oli tietenkin toista, he osaavat viedä niin hyvin, että itsekin luuli jo melkein osaavan :) ja samalla he kumminkin tutkailivat missä tehdään väärin. Yksi suuri vikani oli karsittavissa, se että ennakoin mitä parini tekee. "Tietenkin tiesin, mitä se aikoo tehdä, mehän treenataan niitä kuvioita yhdessä...". .

    Ensin olimme päättäneet kisailla vaan Etelä-Suomen kaupungeissa, mutta ruokahalu kasvoi ja matkat piteni, aina ajettiin edestakaisin päivän aikana. Laajennettiin akselille Vaasa–Joensuu (etelästä katsottuna) asti. Ajomatkat ja -reitit (ja ajoajat) tuli tutuiksi, mutta kaupungeista tutustuimmekin etupäässä vain niihin urheiluhalleihin ja kouluihin, suuri vitsinaihe lähes jokaisella.

    keskiviikko 26. tammikuuta 2011

    Kolmas askel E



    Videossa lapset tanssii kaikki 10 kilpatanssin tanssia. Suloisia. 
    ---------

    E-luokassa tanssiminen on niin kaukainen muistikuva, etten oikein muuta muista kuin sen fiiliksen ja kuinka jännittävää oli olla lattialla kaikkien katsottavana ja arvosteltavina, ennenkuin tottui (mutta kyllä se vei oman aikansa). Käytin silloin silmälaseja, mutta kilpailtaessa jätin ne pois, joten en sitten nähnyt kauaksi, mikä vain oli hyvä, sillä en erottanut ihmisten silmiä :)

    Kuvioiden nimet tuntuivat alussa monimutkaisia, ja niinpä keksimme niille omia hassuja, kuvaavia nimiä, mikä kyllä kostautui, koska emme aina alussa tienneet yhteisvalmennuksessa mitä piti tehdä valmentajan määrätessä jonkun kuvion suoritettavaksi. Siinä hieman odotimme ja katsoimme muiden tekemisiä. Pikkuhiljaa nimet tuli tutuiksi, eritoten kun useita kuvioita on samannimisinä eri tanssilajeissa.

    Mun toinen mekkoni.
    Lähes kaikilla oli samanlainen koreografia, johtuen sallittujen kuvioiden vähyydestä. Oli (suuri) ihmetyksen aihe sekin, kun joskus kysyimme treenisalissa neuvoa joltain A- luokkalaiselta jostain perusaskelten jipoista, jotka olimme tietenkin jo unohtaneet, niin heillä olikin joskus keskenään erilainen muistikuva, miten se ja se askelkuvio pitäis tehdä. Nolona he tunnustivat, että on niiiin pitkä aika kun he noita askeleita ovat tehneet just perusmuodossaan.

    Hankin ihan oikean kilpapuvun, edelleen käytettynä. Tästä mä pidin paljon, nyt fiilis tuntui enempi tanssijalta kuin pelleltä.

    Edelleen treenattiin kerta viikossa yhteisharjoituksissa, ja kerran itseksemme Yrjönkadulla (uimahalli). Samaan aikaan meillä oli vielä sunnuntaiaamuisin kolmen tunnin tanssileiri oman seuran ja muutaman muun vieraan seuran kesken. Siellä opimme jo ennakkoon tulevia vapaakuvioita, koska leirillä oli monen tasoisia, suurin osa jo D- ja  C-luokassa olevia.

    Kilpailuja oli ympäri Suomea, ja tuohon aikaan oli useita kisoja seniori E-luokalle, koska meitä oli niin paljon, yhteen kisaan saattoi osallistua parikymmentä paria ja ylikin. Niinpä pystyimme valitsemaan, minne osallistumme, ja valikoimme usein Helsinkiä lähellä olevat kisapaikat. Emme olleet vielä halukkaita ajamaan satojen kilsojen päähän.

    Tanssi on tanssittu
    Muutamat meidän seuran pareista tanssivat myös lattareita (tuohon aikaan seniorit sai heti alusta päättää, tanssiiko molempia, vaiko vaan jompaa kumpaa). Terpsikhoressa ei opetettu lattareita, kuin muutama tunti silloin tällöin. Opetus painottui vakioihin, ja niinpä me parini kanssa pidättäydyttiin vain niissä. Lattarioppi kun oli haettava yksityistunneilla, emmekä me vielä ottaneet tätä harrastusta niin vakavasti. Kun oli se Argentiinalainen tangokin vielä harrastuksissa.

    Näin meni pari vuotta, metsästimme hissukseen ne 50 pistettä, joilla nousimme  D-luokkaan. Upee hetki oli toukokuussa 1999, jolloin saimme sen oikein mustana valkoisella.

    sunnuntai 23. tammikuuta 2011

    Kilpatanssi pähkinänkuoressa


     Videona hullun hauska Jive. Irrottelua parhaimmillaan.

    Kilpatanssi on yleisnimi, jolla tarkoitetaan vakio- ja latinalaistanssien kilpailutoiminnan harrastamista. Vakiotansseihin kuuluu hidas valssi, tango, wienin valssi, foxtrot ja quickstep. Latinalaistansseihin kuuluu samba, cha-cha, rumba, paso doble ja jive. 10-tanssissa tanssitaan kaikki viisi vakiotanssia ja viisi latinalaistanssia.

    Kilpatanssi on pariurheilulaji, jossa parin muodostaa mies ja nainen. Kilpatanssi on monipuolinen liikuntamuoto, jossa musiikilla on suuri merkitys. Kilpatanssi on myös oivallinen kuntourheilumuoto. Kilpatanssin harrastamisen voi aloittaa heti kun keskittymiskyky riittää 45 minuutin harjoitteluun, nuorimmat harrastajat ovat olleet nelivuotiaita. Yläikärajaa kilpatanssissa ei ole. Tällä hetkellä iäkkäimmät harrastajat ovat yli 70-vuotiaita.

    Kilpatanssissa kilpaillaan aina saman taitotason omaavia kilpakumppaneita vastaan eli kilpailutoiminnan aloittaminen on helppoa minkä ikäisenä tahansa. Kilpatanssin taitoluokkiin perustuva kilpailusysteemi on tasapuolinen ja kannustava. Omien taitojen lisääntyessä haasteetkin lisääntyvät. Aloittavat tanssijat opettelevat perusteet ensin neljään tanssiin ja ensimmäisessä kilpailuluokassa (E) hallitaan jo kuusi tanssia. Taitojen lisääntyessä mukaan tulevat kaikki kymmenen tanssia. Kun tanssija saavuttaa C-luokan on hänellä mahdollisuus valita jatkossa tanssiiko vain vakio- tai latinalaistansseja.

    tiistai 18. tammikuuta 2011

    Toinen askel E


     Shall we dance? Se on kysymys, jonka toivoo usein kuulevan. :)
    ---------

     (Hieman mukaeltu, Orvokki4you-blogissa 2010.)
    Vuoden 96 lopussa sit päätettiin, että okei, lähdetään kilpailemaan. Treenit muutti muotoaan. Oli edelleen kerran viikossa tapahtuva ryhmäharjoitus, mutta sen lisäksi alettiin treenata itseksemme 1(–2) kertaa viikossa Yrjönkadun Uimahallin  liikuntasalissa (8. kerroksessa oli hienot näköalat Helsingin kattoihin). Siellä on varattu 3 tuntia illassa (joka päivä) tanssinharrastajille (puolet vakioille ja puolet lattareille).  Kaiken tasoiset tanssijat treenaavat omia tanssejaan samaan aikaan. Jokaiselle tanssilajille on vuorollaan oma musiikki. Silmät ymmyskäisinä ihasteltiin huippuparien menoa. Siihen aikaan salissa treenasivat eräät Suomen mestaritkin. Harjoitukset oli hauskoja ja monia mukavia muistoja niistä jäi jäljellä, tosin kaikki muistot sekoittuu keskenään, kun niitä treenejä oli varmaan satoja. Musiikkimakukin muuttui, kun oppi kuuntelemaan kunnon svengaavaa erilajien tanssimusiikkia. Ne pari kuukautta ennen ekoja kisoja meni nopeasti, askelkuvioiden opettelussa ja oikean tanssiasennon löytämisessä ym ym.
     
    Sit oli  se pukuongelma. Silloin kaikilla aloittelijoillakin piti olla heti kisamekko. Nykyään E-luokassa on sallittua vain ns. arkivaate, eli pitkä hame ja esim T-paita. Tuo madaltaa kynnystä kilpailuun lähtemiselle. Mutta silloin... asut eivät olleet kaikkein halvin menoerä ja oli (ja on edelleenkin) tavallista, että ostetaan käytettyjä heiltä, jotka uusivat omiaan, ja onneksi ryhmästämme eräs nainen aikoikin jo uusia kisa-asunsa, joten sain hänen vanhan pukunsa edullisesti. Olimme eri kokoisia, joten mekkoa kursittiin ja kavennettiin, löysät hihat lisättiin ja tylliä  helmaan. Silloin oli tyllit muodissa, alushameena oli ainakin kolme kerrosta tyllirypytystä, hameet oli “runsaita”, ynnämuuta ynnämuuta, ja lopputulos oli aika erikoinen, helma lyheni ainakin10-15 cm.  Nyt pystyn jo hymyilemäänkin tuolle mekolle, vaikka ihan hirveä se oli jo silloin. No, kisailin tällä jonkin aikaa, ennen uuden mekon hankintaa. Miehillä oli helpompaa, heillä oli vain mustat pitkät housut ja valkoinen paita.

    Eka kisapäivä koitti. Kisat oli Helsingissä helmikuussa 1997. Jännitys kävellä keskilattialle parin kanssa oli totaalinen. Tottakai uskoimme pärjäävämme. Ei se niin mennyt. Nyt hymyillyttää tuo itsevarmuutemme, olimmehan treenanneet vakavissamme kisaa varten vain muutaman kuukauden. Muut olivat meitä parempia, olivathan nuo jo kauemmin aikaa harrastaneet ja treenanneet ja kisailleet. Mutta jännä kokemus se silti oli. Ja päätimme jatkaa, ei se kuitenkaan niiiiiin kauheata ollut.

    Vaikka harjoituksissa yleensä kaikki sujuu paremminkin kuin hyvin, kisatilanne on aivan erilainen, ei siellä voi pysäyttää tanssia noin vaan tiplun tullessa ja alkaa uudelleen alusta (paitsi että sitä tehtiin ja tekevät kaikki aloittelijat). Ja törmäyksiäkin sattui, kun ei vielä osattu väistöliikkeitä. Ja tästä alkoi meidän harjoittelumme itsemme kanssa. Otimme jokaisen kisan  haasteena oppimiselle, jokaisesta osavoitosta olimme iloisia, jokaisen häviön otimme tyyneesti (vaikka, jos totta puhun, kyllä se hetken pikkasen harmitti, jos heti putosimme pelistä pois. Mut sit se taas unohtui kun tuli uudet treenit ja edessä oleva uusi kisa).
    Meidän E-luokka oli alussa aika tuskien taival, kun parillani oli vaikeuksia tuossa rytmissä pysymisessä ja siitä rokotettiin heti.  On muutama muistokin tilanteista, kun olimme starttaamassa esim. qvikkariin, niin minä, jolla oli lähtöasennossa kasvot yleisöön päin, sain seuratovereilta parketin reunalta aloitusmerkkejä, ja ne sitten viestitin parilleni. Jos onnistuimme lähtemään oikeassa kohtaan liikkeelle ja pysyimme rytmissä, saimme tuomareilta usein täydet pisteet, jollei onnistuttu, tuli pelkkää nollaa. Vaikka E-luokassa tanssittaan vain 3 tanssia vakioissa: hidas valssi, tango ja qvicstep (ja lattareissa samba, cha chaa ja jive), niin ei se helppoa ollut...  aikanaan opimme kyllä kuulemaan musiikin ja tanssimaan rytmiin. Mutta alussa, kun piti ajatella samanaikaisesti sekä kuviot, asennot, vienti ja seuraaminen, musiikki ja rytmi ja paljon muuta, niin voin ymmärtää miehen tuskaantumisen, sillä häneltähän tällä tasolla vaadittiin enemmän, ja hänen piti muistaa nuo kaikki - ja vieläpä kaikki samanaikaisesti....
    .. jatkuu ..
    . . . .
    orvokki

    6 siirrettyä kommenttia:


    peequu kirjoitti...
    Voi O-ystävä, olitpa nukkemaisen kaunis, siis yhäkin olet, mutta ihania kuvia, kiitos kun jaoit kanssamme !
    orvokki4 kirjoitti...
    hih.. peequu, kiitos. se on vaan toi mekko kun tekee niin karkkimaisen olon, vaikka hassu mekko se olikin.
    marizan42 kirjoitti...
    Noina vuosina kävin usein katsomassa tanssikilpailuja.....voipi olla, että olen siellä sinutkin nähnyt.Kaunis kuva.
    taivaantulet kirjoitti...
    mahtava mekko!
    Pedro kirjoitti...
    Säärettömän hyvät sääret!
    orvokki4 kirjoitti...
    Marizan, varmaan olet nähnytkin minut, kun Hesassakin kisattiin joka kerta, kun Hesassa oli luokkamme. Olis ollut kiva tuntea sut jo silloin.     ...hih TT, toi mekko on suoraansanottuna hirvitys. Vaikka nyt se näyttääkin joltisenkin söötiltä...     heh Pedro ... sun kanssas, sulla on hyvä mielikuvitus säärettömistä sääristä.. :)

    maanantai 17. tammikuuta 2011

    Ensimmäinen askel F


    Videona on hidas valssi, sopii aloitusmusiikiksi, koska se on tanssi, 
    mitä aletaan ensimmäiseksi opettelemaan, ja on peruskamaa koko alkeisopiskelulle.
    ---------

    (Hieman mukaeltu, Orvokki4you-blogissa 2010.) 
    Tässä oli toistoa tuon "tanssi vei sieluni" kanssa, joten yhdistelin raakasti  :)
    Elämässä pitää olla tanssia, tanssia ja taas tanssia – pikku hiljaa olin tanssissa kaulaani myöten :).

    Sitä tuli sitten muutama lavatanssitunti käytyä ennenkuin  syksyllä -95 tapasin kaverin, joka houkutti ensin harrastamaan kilpatanssia, ja jonka kanssa sitten tanssin koko "kilpatanssiurani". Hän oli jo Terpsikhoren harrastelijaryhmässä ja kun hänellä oli siellä entuudestaan vakipari, niin mä menin itsekseni toiseen seuraan, Swingiin, aloittelijakurssille, oppimaan hieman alkeita ensin. Ekalle tunnille oli kokoontunut joukko innokkaita, sekä naisia että miehiä ja muutama pariskuntakin. Piti pitää kiirettä, että sai parin itselleen, ja niinpä huomasin tanssivan söötin, mutta puheliaan kaverin kanssa. Loput naisista kutka ei ehtineet saada miestä hyppysiinsä, lopettivat, kun ei ole mitään mieltä treenata ilman paria.

    Olin ottamassa ensimmäistä askelta kohti kilpatanssi"uraani". Sillä kilpatanssialkeiskurssit päättyy aina F-katselmukseen, joka on välttämätön, jos aikoo joskus kilpailla. Niinpä meidätkin laitettiin joulun alla sellaiseen leikkikisatilanteeseen, kävelimme jonossa lattialle käsikädessä, me ehkä 7–8 paria, miehillä oli numerolappu selässä, tanssimme muistaakseni 4 tanssilajia. Tuomareina oli opettajamme ja muutama seuran konkari. Tietenkin meitä jännitti tilanteen outous, emmekä tienneet läpäisemmekö vai emme. Askeleet oli hukassa ja rytmikin saattoi olla sitä sun tätä. Olimme parini kanssa pulisseet tunneilla niin paljon :) ettei aina kaikki oppi ollut tullut perille. Mutta tietenkin kaikki pääsi läpi ja saimme F-paperit. Joissakin isoissa seuroissa, joissa on useita kymmeniä aloittelijoita, käytäntö saattoi olla toinen. Ehkei ihan kaikki päässeet ensi yrittämällä läpi.

    Tämä alkeiskurssi loppui sit alkuvuodesta, kun parini oli lopetettava töiden takia. Mutta ei se haitannut, sain hiukka treenausta tältä omalta kaverilta, kun hän opetti minulle joitain kuvioita tansseista, joita he siellä Terpsikhoren harrastelijaryhmässä oppivat, epämääräisesti pystyi jopa muistamaan niitä naisten askeleitakin!

    Ja kesällä liityin Terpsikhoreen itsekin, kun hän ronskisti vaan vaihtoi parinsa minuun :), pääasiassa treenattiin vakioita. Harrastelijaryhmä oli muuttunut alkuvuodesta kilpatanssiryhmäksi ja useimmat parit oli jo silloin lähtenyt kisailemaan. Ryhmä oli pieni, muistaakseni vajaa 10 paria. Me oltiin kuitenkin mukana ilman aikomustakaan ryhtyä kilpatanssijoiksi. Käytiin kerran viikossa yhteisvalmennuksessa, kerran oltiin jollain kilpatanssileirillä ja siinä se. Kotona treenattiin pienesti (ilman kismaa...) ja käytiin lavoilla tanssimassa joka viikko.

    Kunnes opettajamme huomautti loppuvuodesta 96, että olis meidänkin aika ryhdistäytyä, kun olemme vika kisaamaton pari. (Tai sitten ulos – oli ääneensanomaton uhkaus..)
    ..jatkuu..
    . . . . .
    orvokki xxx

    4 siirrettyä kommenttia:


    taivaantulet kirjoitti...
    jatkoa!
    AnnaY kirjoitti...
    Lisää kiitos, mielenkiintoista!
    jupeta kirjoitti...
    vauhdikasta menoa , videos ja tekstis,,,,,,,
    orvokki4 kirjoitti...
    Kiitti kiinnostuksesta.. :) Varmaan jossain vaiheessa jatkoakin tulee, vastahan mä tuossa aloittelin sitä kovaa rääkkiä, ja ihanata tanssiaikaa. :D

    Tanssi vei sieluni


    Videona Argentiinalainen tango, oikeastaan milongaa valssin tahtiin. Hauskaa, eikö..
    ---------

    (Hieman mukaeltu, Orvokki4you-blogissa 2010.) 
    Niin, tuosta elämää suuremmasta asiasta, eli tanssista. Ajauduin parketille eron jälkeen, olihan tanssi tanssimisen lisäksi sinkkuelämän paras kumppaninetsimistapa ja sosiaalinen kanssakäymismuoto. No, vuoden kuluttua, lukuisten tanssiravintolakäyntien jälkeen, löysin lavat. Tanssin edelleen 2-4 kertaa viikossa, eikä yli 100 kilometrin matka jonnekin tanssipaikalle ollut matka eikä mikään. Pikkuhiljaa tuli tanssituttuja. Jonkin verran kävin joillakin tanssikursseilla, vaikka silloin ei ollut niitä niin paljon kuin nykyään, ja piti olla oma pari, toisin kuin näinä aikoina, joilloin on kiertävä parinvaihtosysteemi (= miehet on isossa ringissä ja naiset vaihtavat mieheltä toiselle käskyn kuultuaan ja siinä ei haittaa jos naisia on hiukka enempi, yksi vuoro odotetaan etc.). 

    Kerran  kaverini kanssa käytiin eräällä tanssikurssilla, jivesellaisella. Osasin fuskun, mutta halusin oppia kunnon jiven. Muistan kuinka ohjaaja laittoi meidät pimatsut ison peilin eteen, opetti askel- ja lannetekniikan ja sanoi, että nyt sit tanssitte ikäänkuin lakaisisitte roskia tai lehtiä pitkävartisella luudalla puolelta toiselle. Ja kotona aina kun radiosta tuli jivemusaa, hyppäsin peilin eteen lakaisemaan, kesken työduunin :)...  Opinhan sen vihdoin eikä se ole unohtunut – ehkä kuitenkin hieman ruostunut, on tullut tilalle fusku ja bugg. Mutta se oli niin hauska opettamismetodi, että on jäänyt mieleen.

    Jo tuolloin huomasin, että tanssinopiskelu on merkillinen harrastus, asiasta kuin asiasta saattoi syntyä ihan älyttömiä kismoja, jos oli syntyäksen. Esim. kotona treenatessa kuvioita (kumpikin oli jo melkeinunohtanut  edellisen kurssitunnin opit) tuli helposti sanomisia ja syyttelyitä. Onneksi meille ei syntynyt mitään vakavampaa konfliktia, mutta joillakin pareilla niitäkin syntyi. Miehet kun ovat aika herkkiä opetteluvaiheessa kuulemaan itsestään mitään arvostelua. Opin sen jo silloin ja olen painanut sen visusti mieleeni, varmaan ikuisiksi ajoiksi: älä neuvo miestä tanssiasioissa, ellei hän itse siitä kysy ja halua.

    Tosin täytyy tähän lisätä, että ihmisluonteesta tuokin väittämä on kiinni. Ja tanssin kiinnostavuudesta; jos haluaa oppia, niin puolin ja toisin kestää jotain pientä sanomista, kunhan siitä ei tule jatkuvaa. Mikään ei kuulosta inhoittavammalta kuin kumppanin yletön neuvominen (ja piikittely) tanssiparketilla. 

    Mutta sitten silloisen ystäväni kanssa haksahdettiin kilpatanssiin, mikä harrastus veikin runsaat 10 vuotta elämästäni, myös sieluni sekä ruumiini, sillä tanssija ei tervettä päivää näe :). Treenejä (ja yksäreitä) oli alun harvemman ajan jälkeen jotain 3-5 kertaa viikossa, kilpailumatkat päälle, joita oli suht. usein, ja lavatanssit sit siellä jossain välissä. Taisi olla useita 3 viikon putkia, jolloin tanssin joka ilta, päivä pari taukoa ja uusi rumba alkoi.

    Ei siihen elämään juuri muuta mahtunut, kuin työ ja tanssi, sukulaiset tottuivat siihen, ettei minua juuri näkynyt kaikissa kissanristiäisissä, ystävistä puhumattakaan, mutta onneksi jo silloin oli puhelimet keksitty.

    Joskus harrastuksen alkuvuosina minulla operoitiin molemmat polvet tähystyksellä, muutaman vuoden välein. Ja ilman tanssimotivaatiota olisin ehkä kompuroinut ja varovasti linkanut useamman kuukauden, mutta puolitoista viikkoa tähystyksestä olin jo lavalla pienesti tanssimassa,  ja 3 viikon sisällä alkoivat treenit, tottakai hieman varovaisemmin. Ennen ekaa polvea tanssin sisulla kai vuoden päivät mielettömät tuki- ja ideaalisiteet köytettynä polven ympärille, kun se välillä klikkas, mutta vasta kun jalka ei enää pitänyt, hakeuduin leikkaukseen. Toisen polven alkaessa oirehtia, olin jo viisaampi.

    Kävimme jivekursseilla ja Argentiinalaisen tangon tunneilla (on muuten kiva tanssi), mutta sitten kilpatanssi vei enempi aikaa, jolloin muut kurssit jäivät. Aikanamme saavutimme korkeimman, eli A-luokkatason, huomasimme että kulunut fraasi on totta: mitä enemmän opit, sen vähemmän osaat. Ruokahalu kasvoi, opimme paljon, mutta aina tuli uutta opeteltavaa, ja tyytyväisyys oli rajaton, kun opimme jonkin uuden monimutkaisen kuvion kaikkine tekniikkoineen (noo.. opimme ja opimme..:). Emme ottaneet tätä harrastusta ryppyotsaisesti, vaan aina oli hauskuus mukana. Ja meillä oli hauskaa...

    Kun 5-6 vuotta sitten lopetimme yhteisestä sopimuksesta tämän harrastuksen, tunsin silti lähes fyysisenä kipuna rankan liikunnan lopettamisen, kehoni huusi treenejä, ruumiini oli tottunut harjoituksiin, sillä 1,5 tunnin treenit veivät kroppakestävyyden äärirajoille, verrattuna lavatansseihin, joissa pystyn vieläkin tanssimaan yli 4 tuntia lähes tauotta. Vauhti ja kropan jännite on eri luokkaa. Mutta samaan aikaan tanssiharrastuksen loppumisen kanssa minulla oli mielettömästi työduunia, ja lohdutin itseäni, että nyt oli 3-4 tuntia illassa enempi aikaa tehdä töitä, kun ei tarvinnut lähteä treeneihin Hesaan... heh!

    Vuosi lopettamisen jälkeen sain pyynnön alkaa treenata uuden tanssiparin kanssa, mutta pian huomasin, ettei se ole enää mun juttu, en ollutkaan enää motivoitunut useisiin treeneihin viikossa, vaikka kaveri oli kiva ja meillä oli tosi hauskat treenit. Ja niinpä vajaan vuoden kuluttua lopetinkin satutettuani polven, ja halusin sen (polven) vielä olevan okei mun loppuelämän ajan, ja kun kaveri intoutui yhä enemmän kilpailemaan, ja minulle olisi riittänyt vallan hyvin 1–2 treeniä viikossa taidon ylläpitämiseksi ilman kilpailemista. (Hyvin hän on nyt pärjännyt uuden parinsa kanssa, tuntui silloin niin pahalta lopettaa ja jättää hänet taas etsimään paria itsellensä) 

    Ja niin minulle jäi lavatanssit ja silloin tällöin esim. lattarikurssit tms. Silti kaiholla muistelen sitä tunnetta, minkä kilpatanssin vauhti ja liidäntä saa aikaan, ja onneksi joskus silloin tällöin lavalla törmää sellaiseen viejään, jonka kanssa tanssiessa tuntee olevansa kuin yksi ja sama ihminen. Tanssinharrastajilla on keskinäinen “sukulaisuussuhde”, ja niinpä on aina kiva törmätä entisiin kilpakumppaneihin ja kuulla uutisia ja juoruja. Nykyisin laiskuus on vallannut minut, hyvä jos saan itseni edes kerran parissa viikossa tanssimaan, meneepä helposti kuukausikin tanssimatta eritoten talvisin, vaikka se on yksi parhaimmista liikuntamuodoista ja kunnon ylläpitäjistä. Enkä taitaisi osata enää puoliakaan tuosta entisestä taidostani..

    JK. Mä laitan sen kuvan, joka oli tässä jutussa tuolla toisessa blogissa toiseen juttuun, kun niitä kuvia ei niin paljon ole tallella (ja/tai ei oltu otetu..). Ja kopsasin myös ne kaikki ihanat kommit.!

    Joskus kirjoitan enempi..

    orvokki xxx

    20 siirretyä kommenttia:


    syysmyrsky kirjoitti...
    Odotan innolla jo jatkoa.Kilpatanssia on ihana katsoa,latinot on mun lempparit,kuin myös tyttäreni,jonka kanssa usein tansseja katsellaan.Valitettavasti itse en ole mikään taituri,vaikka tanssimisesta tykkäänkin.Ruosteessa on taidot,kun en ole aikoihin juuri tanssinut.
    Petriina kirjoitti...
    Mielenkiintoista! Mitähän kaikkia taitureita ja tekijöitä täältä samakasasta vielä löytyykään... Itse en koskaan oppinut tanssimaan vaikka tanssista tykkäsinkin ja rytmitajukin on kohdallaan. Jotenkin mä vaan sotkeuduin askeleissa paitsi jos sattui niin hyvä ja varma viejä, että en päässyt sotkemaan.
    aikatherine kirjoitti...
    EN TIENNYKKÄÄN ET OLIT NÄIN PALJO TANSSINUT ET OIKEE KILPAA NO ILMANKOS SIT OSAAT TANSSIA, SUN PITÄS PÄÄSTÄ TANSII TÄHTIEN KAA TANSSIMAAN. IHAN NOLOTTAA KUN TULIN LOSSISSA POMPPIMAAN LAMBADAA KUN EN OSAA KUN HETKUN KETKUN ..JOKAISEL ON OMA BRAFUURINSA NÄKÖJÄÄN.
    orvokki4 kirjoitti...
    syysmyrskylle, samoin musta on edelleen kiva katsoa telkusta niitä kisoja sun muita. En enää samallalailla haikeudella kun lopettamisen jälkeen. Ja sitä enne tietty katottiin, että kuinka ihanasti titurit teki just sen ja sen kuvion. Haaveiltiin vaan. Lattareissa en ole koskaan kilpaillut, lavoilla vaan opiskellut ja oppinut.
    orvokki4 kirjoitti...
    petriina, jokainen on sotkeutunut joskus askeleissaan, mutta kilometrit tekee mestarin :) Mutta helppo näin kai on sanoa, kun tuntuu että olisin aina tanssinut. Eron jälkeen pikkuhiljaa oppi enenpi tanssimaan ja sit toi kilpatanssiura tietenkin opetti lisää ja kun ne opit ja systeemit sai luuhun asti sisäistetyksi, niin lavatanssi onkin sit ihan leikkiä.
    orvokki4 kirjoitti...
    aikis, älä turhaan ole nolo. meillä oli ruton hauskaa siinä lattialla kolmistaan. Ei se että mä olen tätä lajia harrastanut tee musta mitään ihme ylpistelijää. Mutta emmä vois mennä sinne tanssi tähtien kanssa joraa, ku mä en oo mikään julkkis - onneksi. enkä menis mutenkaan :D
    Pedro kirjoitti...
    Orvokki, saisinko luvan? Mä oon hyvä tuotava. Monesti harrastukset vievät mukanaan terveyden kustannuksella. Se on hinta, jonka joutuu maksamaan, kun laittaa "numerolapun" selkään. Näytät hyvältä tuossa kuvassa. Kavaljeeristasi en oikein osaa sanoa, kun olet silmälaputtanut sen. Mutta: Olette jatkossa!
    orvokki4 kirjoitti...
    Kiitos pedro, shall we dance. Toit kyllä itsesi hyvin, eritoten noissa loppusanoissa .. hih Sepä se, harrastaa sit mitä rääkkiä vaan, niin aina se on kroppa ku kärsii sielun kustannuksella. Eikä sitä uskoisi, kun teeveestä katsoo niitä oikeita kisoja, kun tuo hymy ja vaivattomuuden tuntuisuuskin kuuluu tähän lajiin
    Anjuusa kirjoitti...
    Okki, miltä sinusta tuntuu, kun lavatansseissa joku tönkkökävelijä hakee, onko siinä kestämistä. Vai rohkeneeko ne edes hakea hyvää tanssijaa. Oletkos koskaan antanut rukkasia epätoivotulle hakijalle (en tarkoita humalaista)vaan muuten epäkiva.
    orvokki4 kirjoitti...
    anjuusa, ekan kerran sitä lähtee nyt kenen kyytiin vaan, ja jos muuten on mukava ja jos uskaltaa uudestaan hakea, en anna rukkasia. Tutulla lavalla sitä automaattisesti tietää, kenen kanssa ei ikinä lähtis, jos hakis.Onneksi mulla ei ole noita ongelmia, mua hakevat osaa tanssia ja kunne on tuttujakin.. ja mukavia. Jokainen tanssii omalla tyylillään, emmä koskaan tuputa mitään. Ja usein pelleily ja hauskuus kuuluu kuvaan. Muta ei tartte kuin pari kipaletta tanssia ihanan viejän kanssa, niin jo se karsii hakijoita, ei ne uskalla hakea, toisaalta poikii sit hyviä uusia hakijoita. Lavoilla on ihan kummat omat säännöt. Tönkön kanssa on kamala jorata, ensimmäinen käännöskin tehdään vasta nurkassa, ja hyvä jos kaks sivua ehditään mennä ennen ku kappale loppuu. Tällasen kyytiin en mielelläni mene uudestaan. Ja riippuu fiiliksestä, annanko pakit vai en. Ja kai musta sit jotenkin näkyy ulospäin että osaan tanssia, kun vieraassakin paikassa hyvät hakee, jos niissä nyt yleensä kukaan hakee..:)
    Kepa kirjoitti...
    Hienoa Orvokki, että toit esiin tämän ihanan tanssiharrastuksesi. Tiedän tunteen, kun saa suuren nautinnon tanssiharrastuksesta..se todellakin vie sielun....multa se on ollut pitkään kadoksissa...pitäis taas löytää sen lähteille..
    orvokki4 kirjoitti...
    Kepa kiitos kommista. Joskus olen ajatellut, että jollei parini olisi vakiintunut, vieläköhän me tätä harrastusta jatkettaisiin. Ehkä, mutta epäilen. Siitä on nyt 5 vuotta kulunut kun lopetin ynnä sit se pieni jakso täs välissä. Se oli niin helppoa, kun oli koko ajan sama tanssipari. Oli tuttu kroppa vastassa. Uuden kanssa oli taas eri asia, kaikki täytyy opetella alusta eli toisen kropan tuntemus. Hän oli muutamia luokkia alemmalla tasolla, ja kun mulla ei ollutkaan suurta motivaatiota harjoitella uudestaan samoja juttuja, niinpä lopetin, vaikka meillä oli tosi hauskaa - no mä olin kyll satuttanut polveni jossain kolauksessa jotain hemmetin rautaovea vasten ja ajattelin säästää sen loppuelämäksi eikä kilpatanssi oikein edesauta polven kunnossapysymistä. Tämä kaveri jatkaa edelleen tanssimista, onneksi löysi uuden parin.
    AnnaY kirjoitti...
    Nyt ymmärrän asiantuntemuksesi tanssin suhteen! Voisitko kertoa vielä lisää? Olen ihmetellyt esim. erilaisia sanoja, joita tanssituomarit käyttävät esim. "Tanssii tähtien..." - ohjelmassa. Miten löydetään oikea asento, missä lienee määritelty säännöt? Kuinka vanha "harrastus" kilpatanssi oikein on?
    orvokki4 kirjoitti...
    anna, mä jossain vaiheessa yritän mun omien vajavaisten tietojen mukaan kirjoittaa noista asioista... tai mun omien kokemusten kautta. Mutta sen verran noista tuomareiden sanannoista, luulen sun tarkoittavan eri tanssien kuvioiden nimiä ja sen semmosia. Ja ne on aina englanninkielisiä. On ne varmaan outoja. Itse en myöskään aina muistanut, mikä on minkin uuden kuvion nimi. Paitsi, että kuviot rakentuu monien pienten askelkuvioiden yhdistelmistä, jolloin ne aina kertautui mieleen.
    Kepa kirjoitti...
    Orvokki..se on just niin, tanssin harrastuksessa..pitkään saman kanssa harrastaen..tuntee joka liikkeen ja kahden liike onkin kuin yhden. Menipäs sanat kuin solmuun..mutta tiedät mitä tarkoitan. Mulle kävi samoin kansantassissa, tanssiparin vaihdon yhteydessä en saanutkaan samanlaista kontaktia uuden kanssa. Yritimme eka kansantanssiparini kanssa kilpatanssia, mutta hän ei kokenut sitä omakseen...alle parin vuoden kokeiluksi jäi. Mutta edelleenkin nautinto, jonka tanssista voi saada on mielessäni...
    tähtipurjehtija kirjoitti...
    Tanssilla on kaiketi monta olemusta. Ennen ajattelin, että se on uusi kieli kun ei muuten sanotuksi saa, yks esimerkki vois olla tästä Isossa Kirjassa kerrottu kuningas Daavidin villi tanssi, joka oli Isä Jumalalle mieluinen. Sitten on tämä liikuntamuoto ja kilpatanssi, joissa voi olla jotain sanomaa mukana. Taidetanssi ehkä edellisten välimuoto tai yhdistelmä. Perisuomalainen paritanssi kaiketi ilmenee Tykö Sallisen Jytkyt maalauksessa, siinä muistikuvan mukaan tais olla talkootanssit riihen lämpimässä hämäryydessä, hikisiä, rasvaisia, kiihkeitä kasvoja. Argentiinan konsuli yks Joulu selosti TV:ssä sikäläisen tangon lähtökohtia: kyseessä on soidinmenot, jossa mies pyrkii naisen reisien väliin ja nainen kiusaa ja väistelee, kiemurtaa pois... tavoitteena kuitenkin parittelu. Onko orvokilla mimmoista analyysiä aiheeseen, millä tunteella sinä lähinnä menet?
    orvokki4 kirjoitti...
    Hei tähtis, en ihan ymmärtänyt kysymystäsi, että millä tunteella lähinnä menen, eli tanssin? Mutta jos hieman oletan, niin tuo tanssi kokonaisuudessaan on musiikin ja kehon yhteiskieli, ei siinä niinkään ajatella sexiä tai rakastumista tai muutenkaan moisia..:)) Mutta esim lavalla jonkun kanssa voi ihan hyvin pelleillä vaikka millasia tunteita, riippuu musiikista ja viejästä, mutta silloin tanssissa on jo kovaa vauhtia, hidasteita ja luonnetta, ja kumpikin on ottanut tanssin sykkeen roolin, ja niitä viejiä on vähän. Ja kun musiikki on seis, ollaan taas ihan tavallisia ihmisiä. Mutta ilmeisesti pitää olla tuttu viejä, tai erinomaisen huumorintajun ja tanssitaidon omaava mies.
    Anjuusa kirjoitti...
    Kokemuksesta tiedän, että sitten on niitä täysin osaamattomia, joilla on vaan mielessä se, että pääsee "hyväksytysti" lähelle naista. Sitten litsataan ihan kiinni. Kadullahan sellaista ei voi tehdä. On vaan työnnettävä toista erilleen. Silloin kyllä kompuroin niin, ettei toista kertaa tule hakemaan. Lattiallehan ei voi jättää kuin humalaisen. Tilanne on toinen, kun palvelutalossa tanssitamme (kävelytämme) niitä asukkaita. Saavat pientä liikuntaa musiikin mukaan. Olispa niitä hyviä viejiä paaaaljon enemmän.
    Mustaleski kirjoitti...
    Jeps pari kertaa elämässä minäkin olen osannut muka tanssia kun saapunut oikea hinaaja tällekin alukselle, mutta hieno homma tämä tanssi ja etenkin ne erilaiset tanssit ja tanssijat. Oma maailmansahan tämä tanssisalonki meininki on, karvaasta kokemuksesta sen tiedän kun tanssivat ystävättäreni raahasivat varsinkin keväällä 2009 puoliväkisin mukanaan - johonkin pimeään nurkkaan piti aina piiloutua kun ei naistenhuoneessakaan voinut koko iltaa olla:)
    taivaantulet kirjoitti...
    onpa ihana tanssikeksustelu täällä! minä olen toivoton - no, ehkä en ihan olisi jos ehtisin enemmän - tanssija mutta aina olen siitä tykännyt! nyt vain jäänyt noihin miitinkeihin, joissa orvokki ihanasti buggaa ja muutakin opetti, ja viimeksi niitä asentoja, tää alas, tää ylös! (mulla on siitä pieni videonpätkä, kun kuvaa yritin ottaa!!)
    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...