perjantai 6. tammikuuta 2012

59. lambada



♬  ♪  ♫  

Lambada on alkujaan Brasiliasta kotoisin oleva nelitahtinen tanssi pareille ja ryhmille, jota tanssitaan monesti siten että vatsat koskettavat. Sana lambada tarkoittaa voimakasta iskua tai rytmiä. Lambada levisi maailmalla 1980-luvulla ja se oli länsimaissakin laajalti suosittu. Sen teki laajalti tunnetuksi brasilialais-ranskalainen Kaoma-yhtye, joka teki Lambada-nimisen vuoden 1989 kesähitin, mikä sai aikaan todellisen lambada-villityksen. Jotkut väittävät kappaletta laittomaksi kopioksi bolivialaisesta sävellyksestä Llorando se fue.

Lambada syntyi monien eri tyylien sulautumana. Siinä on mukana Koillis-Brasilian maxixea, xaxadaa, cocoa, emboladaa, ijexáta, forróta, carimbóta, baiãota, xotea, sayasia ja frevoa kuten myös karibialaista merengueta ja salsaa. Carimbo on peräisin 1500-luvulta. Näin lambada on Koillis-Brasilian, Pohjois-Brasilian ja Karibian seudun tyylien sulautuma.


♬  ♪    ♪ 

Lambadaa alettiin esittää hieman 1970-luvun puolivälin jälkeen Belémissä, joka on Parán osavaltion pääkaupunki. Lambadan luojana pidetään brasilialaista muusikkoa Aurino Quirino Gonçalvesia eli Pinducaa, joka esitti ja tuotti pääasiassa carimbóa. Vuonna 1976 tämä monien tyylien luoja tuotti levylle kappaleen Lambada (Sambão).

♬  ♪  ♫  ♪ 


Lambada levisi etelään päin, ja saapui Brasilian itärannikon keskiosiin Bahian osavaltioon ja Porto Seguroon. Siellä järjestettiin 1980-luvulla kasvavan suosion saanut karnevaali. Täällä Salvadorissa lambadaan tarttui forroa ja maxixea. Lambada oli sanoituksiltaan yksinkertaista, alempien yhteiskuntaluokkien suosimaa kansanmusiikkia, jota Brasilian yläluokka ja keskiluokka pitivät roskamusiikkina, ja sen takia musiikki levisi vasta myöhään Etelä-Brasiliaan. Karnevaaleissa monesti soitetun lambada-musiikin sanat kertoivat rakkaudesta, erotiikasta, lambadasta ja Koillis-Brasilian karnevaaleista.

♬  ♪    ♪ 


Kaoma-yhtyeen lambadaa soitettiin maailmalla 1988-1989. Vuoden 1989 kesähitti, Kaoman Lambada-kappale myi maailmalla viisi miljoonaa levyä. Lambada-villitys kesti vuoden 1989 loppupuoliskolla muutamia kuukausia. Lambada-villitys valtasi maailmaa taas kesällä 1990.’

Nyttemmin lambada on kehittynyt zoukiksi ja kizombaksi, ja on muuttunut 80-luvun alusta paljon. Uusista tyyleistä Zouk-love on lähimpänä alkuperäistä lambadaa.
Wikipedia
♬  ♪  ♫  ♪ 

Katso, kuinka (Ylen Elävä Arkisto) Käyntikortti-ohjelmassa Sirpa Suutari-Jääsko ja Jukka Haapalainen opastivat suomalaisia lambadan saloihin.
Lambada villitsee 
♬  

Lambada DANCE !!!! HD
LAMBADA 1
LAMBADA +PLAYA +BRASIL
INDIAN BRAZILIAN LAMBADA DANCE 2011 VERSION

Näin tanssit / How to do this
Lambada step1
Lambada step2
Lambada step3

jne / and so on

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Que de souvenirs, sur cette merveilleuse musique!
La sensualité au maximum...
Merci de nous la remémorer!
Bon week-end!

Liplatus kirjoitti...

Kiitos Orvokki ohjauksesta villin huumaavan lambadan pariin.

Upeaa tanssia.

Olet koonnut monipuolisesti näyttävän tietoa antavan blogin tanssimisesta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...