tiistai 17. toukokuuta 2011

26. masurkka


Meinasi masurkka unohtua! Tämä on tanssi, jonka luulisi jo joutuneen ajan unholaan, vaan eipäs ole –  tanssipaikoilla ja lavoilla orkesteri soittaa masurkan ainakin kerran illassa, se on niin sanottuja “pakollisia” tansseja (näin ainakin Etelä-Suomessa, sanoo Plätty sitten mitä tahansa :). Välillä käy aikamoinen vilske, kun masurkan taitajat ja –haluavat yrittävät löytää toisensa alkutahtien aikana. Ei tuo niin vaikealta näytä, varsinkin jos polkan hyppelyt tehdään valssiaskeleina, kuten moni näkyy tekevän.

Itse en tuota osaa, tai osaa ja osaa. Yhden kerran olen sitä joutunut tanssimaan, kun hakija ei antanut periksi “Sinähän osaat kaikkea, kuin et sitten tätäkin” –tyyliin. Menihän tuo, välivalssilla, sen olin pyytänyt saada. Mutta mitään masurkanosaajaa eikä -ihailijaa minusta ei silti tullut. 

   

Masurkka on puolalaisperäinen kansantanssi 3/4-tahtilajissa. Se on peräisin Masurian alueelta Puolasta, missä sen jälkiä on voitu seurata 1500-luvulle asti. Masurkkaa on soitettu ja tanssittu Suomessa jo 1700-luvun lopulla. Mutta Kaivohuoneen turismin mukana tuli 1840-luvun puolivälissä maahamme masurkan venäläinen muunnos, venäläisen ylimystön rakastama nopea polkka- eli potkumasurkka. Tanssina masurkka oli 1930-luvulle saakka yhtä suosittua kuin jenkka. Nykyinen polkkamasurkaksi kutsuttu versio kehittyi 1800-luvun puolessavälissä, joten masurkka on yksi suomen vanhimmista paritansseista.


Tässä videossa on nyt muutakin kuin masurkkaa, 
mutta ei kai se haittaa, vaikka on vielä kansantanssiakin. :)

    
Salonkitanssimasurkkaa voidaan pitää polkan ohella lavojen kuninkuuslajina. Yleensä masurkkaa soitetaankin kerran illassa, mutta kirjoittamaton sääntö on, ettei sitä soiteta naistenhakuvuorolla. Mikä ei suinkaan estä naisia hakemasta osaavia miehiä. Naistenrivissä käy kova kuhina ensimmäisten tahtien kajahtaessa, ja etenkin masurkkaa osaavat miehet revitään käsistä.

Masurkan askelikko on polkkaa helpompi, ja usein polkkaa opetettaessa harjoitellaankin ensin masurkkaa. Siinä vuorottelevat eteenpäin hyppien menevä potkumasurkka, ja polkkaa muistuttava pyörivä polkkamasurkka. Välillä tanssipari vaihtaa paikkoja keskenään. Masurkan askel on rauhallinen. Polkkamasurkan askel on sama kuin polkan, mutta eri rytmissä: Polkassa on tahtia kohti neljä iskua, masurkassa vain kolme.

Toinen tavallinen masurkan muoto on valssimasurkka, jossa pyörintäosuus mennään valssin askelin molempiin suuntiin.
 Wikipedia, google
       

You tubessa ei ollut muita masurkkatanssivideoita paitsi tuo yksi ylläoleva, jossa ei mitään vikaa ole. Mutta jos tiedät masurkkavideon, niin voisitko mainita kommissa, niin saisin liitettyä sen tänne muidenkin iloksi.

Masurkkaa musiikkina, ja Finlanderssien hassuttelua:

Kevennykseksi (vaikka ei masurkka olekaan :)
Remu - Paholaisen Masurkka
 

1 kommentti:

Kaya kirjoitti...

Orvokki, tämä on kaunis tanssi masurkkaa. Vuonna! 9 luvulla katsottiin yksi harvoista tansseja, jossa nuori mies voisi ilmaista rakkautensa. Olen katsellut niin monta kertaa diffirent muunnelmia tanssia. Ja jokainen niistä oli erittäin kaunis. Nautin myös video kansantanssin alkaen Karjalasta. Tämä tanssi on niin samanlainen kuin joissakin Liettuan kansantansseja.

Ihana viesti ja kaunis ja mielenkiintoisia videoita. Parhaani sinulle !!!!!!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...