sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

010. Lavajive (social jive)




Jive kehittyi 1930-luvun loppupuolella suosituksi tulleesta lindy hopista, jota tanssittiin swing-musiikin tahtiin. Englantilaiset tanssinopettajat kehittivät kesytetymmän version tästä railakkaasta akrobatiaa käyttävästä tanssista ja uusi versio nimettiin jiveksi. Tanssin nimi tulee amerikkalaisesta slangisanasta, joka tarkoittaa “puhua palturia”.



Jive oli erityisesti nuorten tanssi, jota pitkään pidettiin provokatiivisena ja moraalittomana. Vanhemmat aikuiset eivät hyväksyneet tanssia lainkaan ja yrittivät kieltää sen julkisen tanssimisen. Jiven väitettiin häiritsevän muita tanssijoita, jotka liikkuivat vastapäivään tanssilattialla. Suomeen jive saapui 1945, ja se saavutti heti suuren suosion.

 

Jive on vauhdikasta ja sen liikkeet teräviä. Napakat potkut ja nopeat askellukset kuuluvat jiveen, mutta rock’n rollin korkeita nostoja ja heittoja siihen ei kuulu. Liikkeet lähtevät lantiosta ja polvien tulee pysyä lähellä toisiaan. Nainen pyörii jivessä paljon, tanssi on vauhdikasta ja erittäin energistä.


Tanssipari tanssii jiveä yleensä pienellä alueella, useimmiten tanssisalin keskialueella, tehden paikanvaihtokuvioita kädenalituksineen tai ilman kuten fuskussa. Tanssijoilla on myös ylös alas suuntautuva syke, joka on pientä ja yleensä tuplasti nopeampaa kuin perusfuskussa.

Perusmuodoltaan tanssi ja sen kuviot on tehty tanssittavaksi swing-pohjaiseen musiikkiin. Jive on fuskua teknisesti vaativampi mutta tanssi-kuvioinniltaan samankaltainen avoimen otteen tanssi. Tanssijat käyttävät jivestä yleensä joko kuuden tai kahdeksan askeleen versiota, viimeksi mainittu on myös ”vakioitu” tanssiurheilun jiveksi


Jiven askelkuvio vaatii etenkin nopeassa musiikissa melko nopeita jalkoja.
Eri lähteissä optimitempoksi määritellään 42–46 iskua/min. Lavatansseissa ja muussa vapaa-ajan tanssimisessa tanssia joudutaan hyvin usein tanssimaan hitaammallakin tempolla. Nopeampikin musiikki käy, mutta vaatii tanssijalta jo huomattavasti enemmän.
Lainaukset mukaellen Wikipedia, Tanssi.net, Google.


----------
----------
Tässä hauskannäköistä ja vauhdikasta “vanhanajan” swingjiveä:
Päivitetty helmikuussa 2014


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...