sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Rock and roll (30)



Rock and roll (eli rock ’n’ roll) on rockmusiikin ensimmäinen alalaji. Se erkaantui Amerikassa afroamerikkalaisesta rhythm and bluesista 1950-luvulla ja muodosti vetovoimaisten artistiensa avulla tärkeän pohjan länsimaiselle nuorisokulttuurille.

Rock and roll herätti kauhistelua ja suoranaista moraalipaniikkia 1950-luvun yhteiskunnassa. Vaikka rock and roll kuulostaa nykyään vauhdikkuudestaan huolimatta melko kesyltä, se oli aikalaistensa korvissa erittäin aggressiivista, ja lasten vanhemmat pitivät sitä vaarallisena. Lehdissä saatettiin esimerkiksi julkaista tutkimuksia, joiden mukaan rock and roll -musiikin kuunteleminen vähentää älykkyyttä. Itävallassa mentiin niin pitkälle, että rock and roll kiellettiin maan yhdessä läänissä. Myös rock and rollin maine “mustaihoisena musiikkina” kasvatti sen epäilyttävyyttä valkoihoisten yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten keskuudessa.


Kilpatanssi nimeltään rock ’n’ roll syntyi 1970- luvun alussa Keski-Euroopassa. Alkuvuosina tanssi muistutti suuresti alkuperäistä 50-luvun rock’n’rollia, mutta pikkuhiljaa se alkoi sisältää enemmän akrobatiaa. Tänään rock ’n’ roll on Euroopassa laajasti harrastettu urheilutanssi, jossa on säännöllistä kilpailutoimintaa. Tanssi rakentuu valmiiden koreografioiden päälle ja kilpailuissa tanssitaan erikseen jalkatekniikkaosuus ja akrobatiaosuus.
Laji on jenkkitansseista fyysisin ja erittäin urheilullinen.



Kansainvälisesti rock ’n’ rollissa kilpaillaan lapsi-, juniori-, B-Class- ja Main Class -luokissa. Rock‘n’roll käy ammatista, sillä yleisessä Main Class -luokassa on rahapalkintoja. Akrobatiakuviot ovat yleensä voltteja, tuplavoltteja tai jonkinlaisia pyörityksiä. Rock ’n’ rollia on kilpailtu jo useamman kerran World Gameseissa.


 Suomessa rock ’n’ roll vakiinnutti asemansa Kotkassa vuonna 1983 järjestettyjen PM-kisojen myötä. Jo seuraavana keväänä Helsingissä pidettiin rock’n’rollin alkeiskurssi. Tuolloin potkut olivat matalia ja kuviot tanssillisia, mikä versio onkin säilynyt ei-kilpailevien harrastajien keskuudessa.

Suomessa virallisia Grand Prix -kilpailuja järjestetään 8 kertaa vuodessa.
Kansainvälisiä kilpailuja järjestetään lähinnä Euroopassa. Main Class -luokassa on rahapalkinnot. Rock ‘n’ roll on hyvin suosittu laji keskieuroopassa

Rock ’n’ roll onkin paitsi vauhdikas tanssi, myös erinomainen kuntoilumuoto.
Wikipedia


Lavoilla ei rockia juuri tanssita, siis tuollaisella akrobatiameiningillä (onneksi, tuumaa viereinen tanssipari :)., vaan rock-musiikkiin tanssitaan yleensä joko fuskua, jivea, buggia, lindy hoppia, boogie woogieta, rock´n rollia erilaisine variaatioineen tai mitä tahansa sekoitusta näistä. On myös potkurockiksi kutsuttu versio. Sopii nopeaan musaan ja on aika reipasta menoa. Siinä voi käyttää useimpia jiven vuoroja.

hRetro Rock at Scarborough Beach - 2009
Adelaide Rock n Roll Competition - Nov 2010

Opetusta / how to do rockn roll
Dances: Rock-and-roll 
hGet the Dance - Rock ‘n Roll Grundschritt
Get the Dance - Rock ‘n Roll Tanz-Choreo
Apprendre à danser le rock : leçon 1
Le pas de base du Rock ‘n’ Roll
-----
Arkirockia: 
Rock’n’Roll Dance

Lapset tanssii / children
Dancing Rock-n-Roll 

Triple, kuinka mies voi hoitaa kasvavan naisenemmistön:
Rock’n’Roll triples demonstration

Kilpailua /games
East Coast Swing / Rock n Roll Competition Final @ Marricville RSL
Vic Rock’n’Roll Dance Championships 2008
Acrobatic Rock’ n’ Roll - march 2007
Acrobatiarockia: Rock’n’Roll Akrobatik (HD) - coole A-Klasse 
(Päivitetty: tammikuu/2016)

4 kommenttia:

Unikkohoituri kirjoitti...

Upee rokkikokonaisuus...olet nähnyt paljon vaivaa...opetuksineen kaikkineen.
Sullahan on täällä valmis Orvokin tanssikoulu.. ;-)

Kaya kirjoitti...

Orvokki, tämä tanssi on yksi suosikkini tansseja. I love Rock & Roll paljon. Se niin Dinamic ja niin kaunis. Luulen Rakastan rock 50 ja 60 eniten.

Minulla oli pieni loma myös, mutta en mene kauas. Jäin kavereiden kanssa tilansa lähellä paikka missä asun. Mitään jännittävää, mutta minulla oli erittäin hauskaa.

Erinomainen viesti ja erittäin mukava tanssia.

Lähetän sinulle monia lämpimiä halauksia !!!!!

Ripranie kirjoitti...

Kyllä tuossa alkuperäisessä 50-luvun rockissa vaan on sitä jotakin, mikä miellyttää minua katselemaan.

(Tuo blokisi sinilintu on tosi söde.)

Anonyymi kirjoitti...

Bravo pour votre blog qui me plaît beaucoup. Comme vous, j'aime beaucoup la danse. Mes préférées sont le tango et le boléro.
Bon week-end!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...