lauantai 25. helmikuuta 2012

65. purpuri


Purpuri on monivuoroinen tanssisikermä, eräs komeimmista ja näyttävimmistä suomalaisen kansanomaisen tanssiperinteen edustajista. Tämä pitkä, moniosainen ja monivuoroinen tanssi on alun perin muodostunut useista itsenäisistä tansseista, jotka ovat sitten liittyneet yhä kiinteämmiksi kokonaisuudeksi muodostaen lopulta yhtenäisen tanssin, jonka vuoroiksi nämä tanssit on käsitetty.

Purpuria on tanssittu lähinnä Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla. Viimeksi elävänä perinteenä vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Purpuri oli suosittu tanssi häissä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, ja se on säilyttänyt asemansa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla varsin pitkään. Hääpurpuriin saattoi osallistua satakin paria, ja tanssi saattoi kestää tunteja, jopa päiviä. Välillä syötiin, juotiin ja seurusteltiin.


Purpuri alkaa yleensä sisääntulomarssilla eli alkumarssilla, johon osallistuivat kaikki tanssin halukkaat. Alkumarssin lisäksi purpurissa saattoi olla 10–12 vuoroa. Muun muassa valssi, polkka, masurkka, sottiisi, erilaisia katrilleita. Myös Itä-Suomessa purpuria on jonkin verran tanssittu, mutta siellä vuoroja oli huomattavasti vähemmän kuin Länsi-Suomessa eli yleensä alle viisi.

♫    ♬ 

Sana purpuri tulee ranskankielisestä sanasta potpourri, joka tarkoittaa sekaliharuokaa. Tämä sana kuvastaa tanssia hyvin, sillä siinä on useita tanssilajeja, kuten ruoassa useita lihalajeja. Ranskan hovitansseissa oli jo keskiajalla tapana yhdistää eri tansseja suuremmiksi kokonaisuuksiksi, ja tavaksi muodostui tanssia tiettyjä tansseja peräkkäin. 1700-luvun alussa yleistyivät kontratanssit, ja näitä tansseja alettiin tanssia peräkkäin. Ensin kahden tanssin yhdistelminä, sitten yhä useampien. 1700-luvun loppupuolella vakiintui yhdeksän tanssin ketju, joita kutsuttiin nimellä potpourri.

Kuva: Helsingin Kansantanssin Ystävät
On todennäköistä, että purpurit ovat tulleet Suomeen Venäjän kautta. Suomen sodan jälkeen. Tuolloin Suomeen tuli paljon venäläistä sotaväkeä ja upseerit osallistuivat ahkerasti myös seuraelämään Suomen säätyläisten kanssa.

Varmoja tietoja siitä, milloin purpuri on tullut Suomessa kansanomaiseen käyttöön ei ole. Arvellaan kuitenkin, että se olisi tapahtunut 1850- ja 1860-luvuilla.

Purpurit ovat kaikki erilaisia, jokaisella paikkakunnalla oli oma, toisista hieman poikkeava tapansa tanssia purpuria. Vaikka eri alueiden purpurit vaikuttavat hyvin erilaisilta, voidaan perusrakenteessa nähdä yhtäläisyyksiä. 

3 kommenttia:

Plätty kirjoitti...

Sinulla riittää näitä erilaisia tansseja.
Tämäkin tuo mieleen mun nuoruuden ja muistelot.
Meilläpäin kuitenkin tanssittiin ja tanssitettiin yleisöä iltamissa ohjelman jälkeen usein poloneesilla, jonka jälkeen sitten alkoi varsinainen tanssi, ohjelmaa 1,5 tuntia ja toinen mokoma tanssia, oli iltamien kulku.
Kiitos näistä Orvokki.

maximex kirjoitti...

Yhdyn edelliseen.
Sekä tähän: On todennäköistä, että purpurit ovat tulleet Suomeen Venäjän kautta.
Tätä kautta tuli tsaarin vallan alkaessa hyvin paljon muutakin vapaata tuulta jos tosin haittojakin suomeen.

Mm. Kauppalakimme, jotka olivat jo tuolloin ja pitkään sen jälkeen euroopan vapaimmat, ovat tuolta tsaarin ajalta, ennen kuin EU-säädökset ne osittain muuttivat.

Kirsti kirjoitti...

Oi , tuli mullakin nuoruus mieleen:) Tanhuttiin tuon siipan kanssa reilu 10vuotta ja aivan ihanan porukan kanssa. Meillä oli Rimpparemmistä opettaja. Käytiin esiintymässä eri tilaisuuksissa:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...